Miesten maajoukkue taipui Kreikalle MM-karsinnoissa
Miesten maajoukkue jatkoi MM-karsintojaan heti vuoden toisena päivänä, kun se kohtasi kahdella voitolla aloittaneen Kreikan. Vahvan toisen puoliajan ansiosta Kreikka oli kotikentällään parempi 36-22 (17-13).
Suomi aloitti ottelun vahvasti ja ennakkoluulottomasti päästen heti muutaman maalin johtoon. Sen jälkeen Suomelle osui vaikeampi hetki, kun pallo ei meinannut millään löytää tietään Kreikan verkkoon. Samaan aikaan Kreikka onnistui puhkomaan Suomen puolustusta nousten parhaimmillaan viiden maalin johtoon. Teemu Tammisen osuma päätti Suomen viisi minuuttia kestäneen kuivan kauden ja jakson loppupuolen Suomi oli terävämpi ja pystyi vastaavasti pitämään Kreikan vähissä maaleissa Mikael Mäkelän ottaessa pari tärkeää koppia. Tauolle lähdettäessä Suomi oli hyvällä iskuetäisyydellä neljän maalin päässä.
Toinen puoliaika oli Suomelle kokonaisuudessaan hankala. Heti alusta saakka Kreikka otti tahtipuikon käteensä ja määräsi ottelun tahdin. Suomella oli vaikeuksia ohittaa Kreikan hyvin pelanneet maalivahdit ja samaan aikaan Kreikka pääsi rokottomaan Suomen virheistä juosten nopeista hyökkäyksistä helppoja maaleja. Ero kasvoi lopulta 14 maaliin ja Kreikka jatkaa lohkon kärkipaikalla puhtaalla pelillä.
Suomen päävalmentaja Ola Lindgren oli ottelun jälkeen luonnollisesti pettynyt.
– Meille osui liian monta huonoa hetkeä ottelussa. Suurin ongelma oli kuitenkin puolustuspelaamisessa läpi ottelun. Ensimmäisen jakson jälkeen olimme häviöllä neljällä maalilla ja hyvällä puolustuksella olisimme pystyneet taistelemaan voitosta. Toisen jakson 10 teknistä virhettä antoivat Kreikalle kuitenkin mahdollisuuden iskeä nopeista hyökkäyksistä helppoja maaleja ja lopulta ero repsahti aika isoksi, Lindgren harmitteli.
Lindgren antoi tunnustusta myös vastustajalle, joka pystyi tylsyttämään Suomen hyökkäyspelaamisen.
– Kreikka oli hyvä ja heidän maalivahtinsa pelasivat hyvän pelin. Harmi, että toisella puoliajalla hyökkäyksemme oli yhtä heikkoa kuin puolustuksemme.
Suomi on pelannut nyt kolme MM-karsintaottelua, joista saldona on yksi voitto ja kaksi tappiota. Suomi saa revanssimahdollisuuden heti sunnuntaina, kun joukkueet kohtaavat Cocks Areenalla Riihimäellä. Ottelu alkaa kello 16.00.
MM-karsintaa. Kozani
Kreikka – Suomi 36-22 (17-13)
Suomen maalintekijät: Benjamin Helander 6, Ian Martin 5, Nico Rönnberg 3, Miro Koljonen 2, Oscar Kihlstedt 1, Robin Sjöman 1, Roni Syrjälä 1, Max Granlund 1, Sebastian Säkkinen1, Teemu Tamminen 1.
2 min ulosajot: Kreikka 3 x 2 min., Suomi 5 x 2 min.