LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi ja Satakunta). Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä, seuratoimijoita ja työyhteisöjä liikuttamaan muita. Puhumme liikunnan puolesta päättäjille. Liikunta elämäntavaksi!
LiikU toimii yhdessä liikuttajien kanssa
LiikUn tärkeimmät kohderyhmät ovat lapset ja nuoret sekä heitä liikuttavat aikuiset, työyhteisöt ja seurat. Järjestämme tapahtumia ja leirejä, joissa ihmiset voivat löytää oman harrastuksensa. Lisäksi järjestämme koulutuksia ja kampanjoita, joiden avulla ihmisiä innostetaan liikkumaan. Teemme työtä yhdessä seurojen, koulujen, varhaiskasvattajien kanssa, jotta liikunta olisi jokaisen lounaissuomalaisen elämäntapa.
LiikU on aluejärjestö
LiikU on vuonna 1993 perustettu yleishyödyllinen järjestö, joka toimii Lounais-Suomessa yli tuhannen urheiluseuran asialla. Jäseniämme ovat seurat ja liikuntaa tarjoavat järjestöt.
- Urheiluseuran rekrytointikoulutus 15.9.2026 etäkoulutus
- Ideasta hankkeeksi -koulutus seuroille 15.9 ja 5.10.
- Valmentajan vuorovaikutustaidot 6.10.2026 Rauma
- Kankaanpään seurailta - yhdessä enemmän 14.10.2026
- Tekoäly seuratoiminnassa - missä mennään nyt 2.11.2026 etäkoulutus
- Euran seurailta - yhdessä enemmän 3.11.2026
- Raision seurailta - yhdessä enemmän 10.9.2026
- Liikuntaleikkikoulu ohjaajakoulutus 26. ja 27.9.2026 Turku
- Nuori Mieli urheilussa - toimintatavat seuran arkeen 9.11.2026
- VoimanPolku - nuorten voimaharjoittelu 3.12.2026 Huittinen









Suomen Käsipalloliitto
Finlands Handbollförbund
Finnish Handball Federation
Käsipallon Aktialiiga
Aktia Tulospalvelu
EHF European Cup
EHF Champions League
EHF European League
EHF
EHF Competence Academy
EHF Home of Handball (Youtube)
ehfTV
IHF
IHF Education Centre