Artikkelit

Miesten maajoukkue Tsekeissä

Miesten käsipallomaajoukkue aloittaa EM-karsinnat lokakuun viimeisellä viikolla vierasottelulla Tsekkiä ja kotiottelulla Valko-Venäjää vastaan.

Suomi viimeisteli virettään viikonloppuna kohtaamalla Japanin kahdesti. Lauantaina Karjaalla tuloksena oli voitto ja sunnuntaina Siuntiossa puolestaan tappio. Viimeistelyleirin pohjalta päävalmentaja Kaj Kekki on nimennyt joukkueen, joka matkaa tiistaina Plzeniin, jossa Suomi karsinta-avauksessa kohtaa Tsekin keskiviikkona 24.10.

Aivan parhaalla ryhmällä Suomi ei karsinnan avausotteluun pääse. Runkopelaajista sivussa ovat Nico Rönnberg ja sunnuntain Japani-ottelussa loukkaantunut Richard Sundberg.

Suomen karsintalohko on haastava ja heti alkuun edessä on ennakkoon vaikea ottelu.

– EM-kutonen kertoo vastustajasta varmaan aika lailla tarpeeksi. Me yritämme ottaa kaiken irti omista pelaajistamme ja katsotaan sitten mihin se riittää, Kekki sanoo.

– Tsekki kuten lohkon kaikki vastustajat, on aika fyysinen joukkue, mutta ei ehkä kaikkein nopein. Japania vastaan saimme hyvää harjoitusta pelaamisesta todella liikkuvaa puolustusta vastaan. Meidän pitää olla joka tapauksessa puolustuksessa parhaimmillamme, jotta saamme paikkoja myös nopeisiin hyökkäyksiin.

Tsekki-ottelun jälkeen Suomi palaa kotimaahan ja kohtaa toisessa EM-karsintaottelussaan Valko-Venäjän Vantaan Energia Areenalla lauantaina 27.10. kello 16.00. Liput ennakkoon lippuagentti.fi

Suomen joukkue Tsekkiä vastaan:

Kalle Alander, Cocks (mv)

Mikael Mäkelä, Dicken (mv)

Benny Broman, Dicken

Fredrik Forss, FIF (DEN)

Max Granlund, Dicken

Robin Granlund, Dicken

Johan Gripenberg, Dicken

Benjamin Helander, Alingsås HK (SWE)

Oscar Kihlstedt, BK-46

Miro Koljonen, GrIFK

Ian Martin, HIF Karlskrona (SWE)

Alexander Von Numers, SIF

Anton Rémy, Dicken

Teemu Tamminen, Cocks

Robin Sjöman, BK-46

Vincent Voutilainen, SIF

 

YLE TV2 näyttää ottelun Tsekki-Suomi suorana alkaen klo 18:55.

 

Tšekki meni menojaan

Kolmaskin ottelu Prahan turnauksessa päättyi tappioon Suomen P96 maajoukkueelle. Isäntämaa Tsekki karkasi heti ottelun alussa ja ero kasvoi tasaisesti niin että puoliajalla ero oli kuusi maalia (13-19) ja loppuvihellyksen soidessa oli tulostaululla lukemat 25-35. Lue lisää

P96 maajoukkue Tsekkeihin joulun välipäivinä

P96 matkustaa Prahaan 27.12. Joukkue matkustaa neljän maan turnaukseen, jossa isäntämaan lisäksi pelaavat Puola, Tsekki ja Slovakia. Lue lisää