Miesten käsipallomaajoukkue haastaa maailman ykkösen

Keskiviikkona EM-karsintalohkon avauksessa tappion Pohjois-Makedonian vieraana kärsinyt Suomen miesten käsipallomaajoukkue pääsee lauantaina kotiyleisön eteen. Vastus ei kuitenkaan ainakaan heikkene.

Suomi isännöi Tanskaa, jonka meriitit ovat todella kovaa luokkaa.

– Jos oli Pohjois-Makedonia hyvä joukkue, niin Tanska on vielä parempi. Saamme hallitsevan maailmanmestarin vastaan ja toivottavasti mahdollisimman paljon ihmisiä tulee peliin. Tämä on meille taas hyvä mahdollisuus oppia lisää, Suomen päävalmentaja Ola Lindgren sanoo.

Käsipallon EM-karsinnat saatiin käyntiin jokseenkin suunnitellusti ja Skopjessa viikolla pelattu ottelu oli ensimmäinen pitkään aikaan. Kone saatiin samalla tavallaan uudelleen käyntiin.

– Voihan sen niinkin ajatella, mutta täytyy muistaa, että tilanne on kaikille sama. Pitkä pelitauko näkyi siinä, että teimme paljon helppoja virheitä Pohjois-Makedoniaa vastaan ja ajoituksemme olivat vähän hakusessa.

Lindgren näkee joka tapauksessa lauantain kamppailun harvinaisena tilaisuutena, vaikka haaste onkin kovin mahdollinen.

– Vaikea peli tietenkin tulossa ja lähdemme tekemään parhaamme ja tavoittelemaan parasta mahdollista tulosta. Meidän on kuitenkin tärkeä pelata näitä pelejä ja oppia niistä mahdollisimman paljon.

– Haluamme pelata näitä kovia joukkueita vastaan ja sitä kautta kehittyä edelleen, Lindgren painottaa.

EM-karsintaottelu Suomi-Tanska Vantaan Energia Areenalla alkaa lauantaina 7.11. kello 17.00.