Tiedotteet

Seuratuen haku on avattu – hakuaika 13.11.-15.12.2017

Seuratuen hakuaika on 13.11.-15.12.2017

HAKUOHJE

Seuratuki lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien edistämiseen on nyt haettavissa. Seuratoiminnan kehittämistuki (seuratuki) on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen.

Seuratuen tavoitteena on edistää matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa ja lisätä toiminnan monipuolisuutta uusien lajien kautta. Seuratoimintaa kehittämällä voidaan myös ennaltaehkäistä liikuntaharrastuksen lopettamista pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina. Nuorten itsensä ideoimia kehittämishankkeita voidaan myös tukea.

Seuratuen avulla on mahdollista kokeilla innovatiivisia toimintamalleja, lisätä toimintaan monipuolisuutta esimerkiksi uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa. Seuratuen avulla voidaan myös vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, sekä tukea vapaaehtoistyötä ja edistää monimuotoisen liikunnan kansalaistoiminnan toteutumista.

Tuoreen selvityksen mukaan seuratukihakemusten laatu näyttäisi viime vuosina heikentyneen. Seuratuen hakemista ei pitäisi ajatella vain hankehakemuksen tekemisenä, vaan ihannetilanteessa hakemus rakentuisi osaksi laajempaa seuran kehittämistyötä.

– Entistä enemmän tulisi kiinnittää huomiota seuratuen avulla kehitettävien toimintojen vakiinnuttamisen suunnitteluun, toteaa arvioinnin tehnyt Lari Metsälä LIKES-tutkimuskeskuksesta.

– Hakijan on perehdyttävä hakuohjeisiin huolella ja panostettava hakemuksen tekemiseen, jotta seurassa suunnitellut toimenpiteet välittyvät hakemusten arvioitsijalle. Tukea ja apua seuratoiminnan kehittämiseen saa liikunnan aluejärjestöjen ja liittojen seurakehittäjiltä, korostaa ylitarkastaja Sari Virta opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Haettavissa olevan avustussumman suuruus on 2 500–15 000 euroa vuodessa. Seuratukeen on varattu 4 miljoonaa euroa. Edellyttäen, että eduskunta osoittaa tarkoitukseen tarvittavat määrärahat vuoden 2018 talousarviossa.

Seuratukea haetaan sähköisesti, ja haku tapahtuu osoitteessa www.seuraverkko.fi. Haku avataan 13.11.2017 ja se päättyy 15.12.2017.

Lue lisää OKM:n sivuilta

Lisätietoja Käsipalloliitosta: taneli.tiilikainen[at]finnhandball.net 040 3545 810

Lähde: OKM:n tiedote

Erotuomareilla ja delegaateilla kv-tehtäviä

Tulevana viikonloppuna ja myös viikon kuluttua on suomalaisilla erotuomareilla ja delegaateilla kv-tehtäviä: Lue lisää

Korja ja Metsämäki erikoisessa tehtävässä Pietarissa

Miro Korja ja Christopher Metsämäki on nimetty erotuomareiksi miesten EHF-cupin otteluun St. Petersburg (RUS) – FH Hafnarfjordur (ISL). Lue lisää

Kutsu Taso I -muuntokoulutukseen

Suomen Cup huipentuu 2.-3.12. Kauniaisissa ja Helsingissä

Suomen Cupin finaalit pelataan joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Miesten finaali GrIFK-Cocks
2.12. klo 16 Kauniaisten Palloiluhalli

Naisten finaali HIFK-Dicken
3.12. klo 14 Helsingin Urheilutalo

Liput vain ovelta 15 €/10 €

 

46th Interamnia World Cup 5.-11.7.2018

KUTSU

 

Male categories

 

A- Over 18 Unite Grand Prix (born in 1999 and before)

B-Over   18                   (born in 1999 and before)

C-Under 18                   (born in 2000 and younger)

D-Under 16                   (born in 2002 and younger)

E-Under 14                   (born in 2004 and younger)

F-Under 12                   (born in 2006 and younger)

 

Female categories

 

G- oVER 18  Unite Grand Prix (born in 1999 and before)

H-Over 18                    (born in 1999 and before)

I-Under 18                    (born in 1999 and younger)

L-Under 16                   (born in 2000 and younger)

M-Under 14                  (born in 2002 and younger)

N-Under 12                   (born in 2006 and younger)

Yläkoululeiritys 11-14.12.17 Pojat s. 2002/2003

Toisen maajoukkuevuoden aikana tiivistämme pelaajien kierrätystä. Asenne ja motivaatio kehittyä urheilijana ovat jatkossakin kriteerit, joiden mukaan pelaajat valitaan leirille. Lajitaidot, pituus ja kätisyys katsotaan hyödyksi. Parannamme myös seurajoukkuevalmennuksen kanssa tehtyä yhteistyötä, jotta kokonaisuus palvelee pelaajakehitystä mahdollisimman hyvin.

Valitsemme jokaiselle leirille 50 pelaajaa, näistä muodostamme noin 30 pelaajan ryhmän, joka käy kaikki 5 leiriä. Tämä tarkoittaa, että kierrätämme jokaiselle leirille noin 20 pelaajaa.

Pojat 2002/2003 osallistuvat ensimmäiseen kansainväliseen kilpailuun kesällä 2019. Tuolloin on kyseessä European Open Göteborgissa. Yläkoululeiritysten jälkeen joukkue harjoittelee 25 pelaajan leirivahvuudella kauden 2018 ja 2019 aikana. Viimeistelyleiri, josta lopullinen turnausryhmä valitaan European Openiin, on kesäkuussa 2019.

Käytäntö:

Yläkoululeirit alkavat maanantaiaamuna ja päättyvät torstai-iltana. Leirien aikana nuoret saavat opetusta liiton lajivalmentajilta sekä Kisakallion valmentajilta ja opettajilta. Leirit järjestetään yhteistyössä koulujen kanssa ja nuoret tekevät koulutehtäviä leirien aikana. Kouluyhteistyön takaamiseksi seurojen on hyvä olla yhteydessä kouluihin ja tähän saa tukea lajiliiton sekä olympiakomitean yhteistyöhenkilöiltä.

Leirien sisältö ja painopisteet:

  • Lajitaidot 10h
    • Lajiliiton linjaukset
    • Seuranta / mittarit – lajiliitot
  • Fyysinen valmennus + testaukset 10h
    • Lajiliiton linjaukset
    • Seuranta / mittarit – lajiliitot
  • Elämänhallinta 10h
    • Henkilökohtainen itsensä kehittäminen
    • Psyykkinen valmennus
    • Ravintovalmennus
    • Ajan hallinta (vrk/viikkorytmi)
    • Sosiaalinen elämä
    • Itsenäinen toiminta / vastuu
    • Seuranta / mittarit – valtakunnallinen
  • Kouluasiat 15h
    • Jatko-opinnot
    • Yhteistyö koulujen kanssa
    • Seuranta / mittarit – valtakunnallinen

Ilmoittautuminen leirille:

Ilmoittautumislinkki löytyy Kisakallion sivuilta. Linkki aukeaa kuukautta ennen leirin alkua ja on auki 2 viikkoa.

Mikäli ette pääse tai halua osallistua leirille, ilmoitattehan siitä pikimmiten ken.sirenius(at)finnhandball.net.

https://www.kisakallio.fi/fi/valmennuskeskus/ylakoululeiritys/lajiryhmat-2017-2018

Aikataulut:

  Leiri 1 Leiri 2 Leiri 3 Leiri 4 Leiri 5
Pojat 02/03 6.-9.8.17 25.-28.9.2017 11.-14.12.2017 5.-8.2.2018 16.-19.4.2018

Varusteet mukaan leirille:

Oma juomapullo ja sisä- sekä ulkoliikuntavarusteet.

Valmennus:

Yläkouluvalmennus on yhdistetty Kisakallion lukiovalmennuksen kanssa, josta vastaavat Ken Sirenius ja Jaakko Horelli.

Lisäksi tulemme käyttämään seuravalmentajia leireillä apuna, jotta yhteistyö optimoituu.

Poikien 2002/2003 vastuuvalmentajana toimii Jaakko Horelli.

Pelaajavalinnat:

Pelaajavalinnat  leireille on tehty yhteistyössä seuravalmentajien kanssa. Seuraavan kahden vuoden aikana tulemme käymään pelaajia läpi ja rotaatiota syntyy varmasti.

11.-14.12.17 leirille valitut pelaajat:

Sukunimi Etunimi Seura
Simovaara Veeti Cocks 02
Puputti Oscar HC HIK
Parvinen Fredrik KyIF
Panelius Jens Dicken
Ekman Markus GrIFK 02
Timmerman Daniel GrIFK 02
Åsten Casper KyIF
Karlsson Felix SIF 03
Bobe Andreas BK-46
Hakkarainen Santeri Dicken
Söderholm Joar Dicken
Hammarberg Edward GrIFK 02
Olin Anton GrIFK 03
Grönmark Viktor HIFK
Sjölund Jonne Bayer Dormagen (GER)
Vainionpää Santeri Cocks 03
Ekman Edvin KyIF
Mbembela Karim KyIF
Källman Daniel BK-46
Roos Jonathan BK-46
Qvist Alexander GrIFK 02
Nevala-Lehtonen Mikkel GrIFK 03
Von Knorring Casimir Dicken
Danielsson Kalle SIF 03
Ekman Jonathan BK-46 03
Forsman Dennis SIF 02
Forsman Robin SIF 02
Karttunen Jonne ÅIFK
Sevon Lucas BK-46 03
Nyman Felix GrIFK 03
Ekholm Rasmus SIF 02
Schmidt Linus Akilles 02
Andersson Alvar Akilles 03
Andersson Emil Akilles 03
Karjalainen Teemu Cocks 03
Pehrsson Ian Dicken
Laakso Leevi Cocks 02
Fahlström Daniel HIFK
Hyry Tuomas KyIF
Nordqvist Felix ÅIFK 03
Grönmark Anton BK-46
Kaukoranta Miika Cocks 03
Sjölund Samuel Dicken
Molaug Jonatan Haslum IL
Wikström Erik SIF 02
Norström Rasmus ÅIFK
Keto Robin ÅIFK 03
Antinsalo Daniel Cocks 03
Skrifvars Samuel Dicken
Tallqvist Zacharias GrIFK 03
Kuusela Benjamin HC Kiffen
Högström Robin Akilles
Kepenek Daniel Akilles
Lukander Aksel GrIFK 03
Parvinen Wilhelm KyIF
Antas Aarne Cocks 02
Kemppainen Julius Cocks 02
Aarnio Casper KyIF
Peitsaro Benjamin KyIF
Koskinen Joel Cocks 02
Seppäläinen Jesper GrIFK 03
Bergman Tony KyIF
Ahlgren Roope Cocks 03
Af Forselles Oscar GrIFK 03
Rejström Anton HC HIK
Maskula Cajus ÅIFK 03

Lataa Suomisport -sovellus puhelimeesi

Kausi on hyvässä vauhdissa. Jos sinulla ei ole vielä ladattuna puhelimeesi Suomisport -sovellusta, niin kannattaa tehdä se heti. Sovelluksesta näet yhdellä klikkauksella omat lisenssitietosi sekä huollettaviesi lisenssitiedot.

Suomisportissa on mukana vuoden loppuun mennessä n. 60 lajiliittoa (mm. salibandy, lentopallo), joten näet myös näiden muiden mahdollisten lajiesi lisenssitiedot sovelluksen kautta.

Sovellus on ladattavissa tällä hetkellä iOS:lla (App Store) ja Androidilla (Google Play).

Lisätietoa Käsipalloliiton lisensseistä täältä.

 

Yläkoululeiritys 27.-30.11.17 tytöt s. 2002/2003

Toisen maajoukkuevuoden aikana tiivistämme pelaajien kierrätystä. Asenne ja motivaatio kehittyä urheilijana ovat jatkossakin kriteerit, joiden mukaan pelaajat valitaan leirille. Lajitaidot, pituus ja kätisyys katsotaan hyödyksi. Pyrimme myös parantamaan seurajoukkuevalmennuksen kanssa tehtyä yhteistyötä, jotta kokonaisuus palvelee pelaajakehitystä mahdollisimman hyvin.

Valitsemme jokaiselle leirille 50 pelaajaa, näistä muodostamme noin 30 pelaajan ryhmän, joka käy kaikki 5 leiriä. Tämä tarkoittaa, että kierrätämme jokaiselle leirille noin 20 pelaajaa.

Tytöt 2002/2003 osallistuvat ensimmäiseen kansainväliseen kilpailuunsa Göteborgissa kesällä 2018, kun siellä pelataan European Open -turnaus. Tulevan kauden aikana turnaukseen valmistaudutaan ensin yläkoululeirien aikana. Kesäkuussa joukkue viimeistelee kuntonsa turnaukseen nuorisomaajoukkueiden suurleirillä, jonne kutsutaan n. 25 pelaajaa. Suurleirin jälkeen valitaan lopullinen 16 pelaajan ryhmä turnaukseen.

Käytäntö:

Yläkoululeirit alkavat maanantaiaamuna ja päättyvät torstai-iltana. Leirien aikana nuoret saavat opetusta liiton lajivalmentajilta sekä Kisakallion valmentajilta ja opettajilta. Leirit järjestetään yhteistyössä koulujen kanssa ja nuoret tekevät koulutehtäviä leirien aikana. Kouluyhteistyön takaamiseksi seurojen on hyvä olla yhteydessä kouluihin ja tähän saa tukea lajiliiton sekä olympiakomitean yhteyshenkilöiltä.

Leirien sisältö ja painopisteet:

  • Lajitaidot 10h
    • Lajiliiton linjaukset
    • Seuranta / mittarit – lajiliitot
  • Fyysinen valmennus + testaukset 10h
    • Lajiliiton linjaukset
    • Seuranta / mittarit – lajiliitot
  • Elämänhallinta 10h
    • Henkilökohtainen itsensä kehittäminen
    • Psyykkinen valmennus
    • Ravintovalmennus
    • Ajan hallinta (vrk/viikkorytmi)
    • Sosiaalinen elämä
    • Itsenäinen toiminta / vastuu
    • Seuranta / mittarit – valtakunnallinen
  • Kouluasiat 15h
    • Jatko-opinnot
    • Yhteistyö koulujen kanssa
    • Seuranta / mittarit – valtakunnallinen

Ilmoittautuminen leirille:

Ilmoittautumislinkki löytyy Kisakallion sivuilta. Linkki aukeaa kuukautta ennen leirin alkua ja on auki 2 viikkoa.

Mikäli et pääse tai halua osallistua leirille, ilmoitattehan siitä pikimmiten ken.sirenius(at)finnhandball.net.

https://www.kisakallio.fi/fi/valmennuskeskus/ylakoululeiritys/lajiryhmat-2017-2018

Aikataulut:

  Leiri 1 Leiri 2 Leiri 3 Leiri 4 Leiri 5
Tytöt 02/03 6.-9.8.16 18.-21.9.2017 27.-30.11.2017 29.1.-1.2.2018 9.-12.4.2018

Varusteet mukaan leirille:

Oma juomapullo ja sisä- sekä ulkoliikuntavarusteet.

Valmennus:

Yläkouluvalmennus on yhdistetty Kisakallion lukiovalmennuksen kanssa, josta vastaavat Ken Sirenius ja Jaakko Horelli.

Lisäksi tulemme käyttämään seuravalmentajia leireillä apuna, jotta yhteistyö optimoituu.

Tyttöjen 2002/2003 vastuuvalmentajana toimii Tomas Mecklin.

Pelaajavalinnat:

Pelaajavalinnat  leireille on tehty yhteistyössä seuravalmentajien kanssa. Seuraavan kahden vuoden aikana tulemme käymään pelaajia läpi ja rotaatiota syntyy varmasti.

27.-30.11.17 leirille valitut sekä varalla olevat pelaajat:

Leiri 3 17/18 27-30.11 Etunimi Sukunimi
1 Patricia Anckar
1 Essi Heinonen
1 Terese Nieminen
1 Linnea Höysti
1 Matilda Klemets
1 Elin Nylander
1 Lilian Österblom
1 Sofia Joutjärvi
1 Saga Kantanen
1 Ida Lökström
1 Emma von Nandelstadh
1 Jenna Laukkanen
1 Elin Strandberg
1 Aurora Aitio
1 Viivi Keippilä
1 Hanna Nyman
1 Moa Sjölund
1 Maj Sundquist
1 Daniela Hudd
1 Emily Johansson
1 Ingrid Lindberg
1 Fanny Reinikainen
1 Laura Tillikainen
1 Sara Sandelin
1 Lovisa Diesen
1 Cecilia Schalin
1 Frida Nordlund
1 Ellen Härkönen
1 Carina Horsma
1 Kira Härkönen
1 Ronja Karlsson
1 Sigrid Autio
1 Nea Nousiainen
1 Fanny Broman
1 Enni Goman
1 Melina Grundfeldt
1 Emilia Karell
1 Anna Nyberg
1 Mette Palkoranta
1 Maja Sannholm
1 Ida Keihäs
1 Wilma Dahlberg
1 Iida Maijala
1 Joanna Yli-Suvanto
1 Stella Bruncrona
1 Ebba Sjöstedt
1 Milja Kajasviita
1 Vanessa Orthaber

 

Varalla olevat pelaajat:

R Matilda Mannila
_
R Saara Koskinen
R Julia Rytilä
R Annika Mustonen
R Lotta Hannelius
R Antonia Strang
R Olivia Wollsten
R Melanie Holmström
R Ellen Sampakoski

 

Föreläsningstillfälle “Prestation och barn inom idrott” med Christoph Treier

Startdatum: 16.11.2017
Kursperiod: 16.11.2017 – 23.11.2017
Arrangör: Folkhälsans Förbund
Plats: Folkhälsans Seniorhus, Brunakärr – Föreläsningssalen
Adress: Mannerheimvägen 97, 00280 Helsingfors
Visa på karta
Kontakt: Karin Storbacka
karin.storbacka@folkhalsan.fi
0447886309
Tillgång: Det finns lediga platser
Anmälan öppnar: 18.10.2017
Anmälan stänger: 07.11.2017
Kurskod: 180K0018021

Välkommen till ett info- och inspirationstillfälle om trygg idrott för alla! Kvällstillfället riktar sig till alla tränare, ledare och styrelsemedlemmar inom föreningsidrott, både inom lag- och individuell idrott.

Projektet “Trygga relationer inom idrott” arbetar för goda relationer och gemenskap – mot kränkningar och utanförskap. Folkhälsan vill vara med och stärka idrottsföreningars värdegrund och inspirera och motivera till att upprätthålla barns intresse för idrott genom att främja trygga relationer och respektfullt bemötande.

Datum: torsdagen den 16 november
Plats: Seniorhuset Helsingfors, föreläsningssalen, Mannerheimvägen 97, 00250 Helsingfors

Program för kvällen:
18.00 Kaffe- och tebjudning med mellanmål.
Karin Storbacka från Folkhälsans förbund hälsar alla välkomna.
18.30 Presentation av olika stödmaterial för idrottsföreningar.
19.00 Föreläsning “Prestation och barn inom idrott” med mentala tränare Christoph Treier.
20.00 Avslutning.

Välkomna med!

Anmäl dig här

Tider :

16.11.2017 18.00 – 20.00 Föreläsningssalen

Erotuomareita maailmalla

Jan-Erik Leandersson ja Mikael Lindroos on nimetty erotuomareiksi miesten Mestareiden Liigan lohkovaiheen otteluun Skjern Handbold – Kadetten Schaffhausen. Lue lisää

Miesten maajoukkueen pelaajakohtaiset tilastot päivitetty

Miesten maajoukkueen pelaajakohtaiset tilastot on päivitetty viime viikon MM-karsintaotteluiden jälkeen. Maajoukkueiden pelaajakohtaiset tilastot löydät täältä.

 

Nuorten maajoukkuevalmennus – muutokset 2018

Käsipalloliitto uudistaa nuorten maajoukkueiden valmennusrakenteen, uudistukset astuvat voimaan tammikuussa 2018. Lue lisää

Venäjä liian vahva miesten MM-karsinnoissa

Suomen miesten käsipallomaajoukkue kärsi MM-karsinnan kotiavauksessaan tappion Venäjälle maalein 22-35 (10-16). Suomi piti Venäjää tiukoilla ottelun alussa, mutta vieraat painelivat lopulta omille lukemilleen. Lue lisää

Miesten maajoukkue haastamaan Venäjää lauantaina

MM-karsinnat vierastasapelillä Luxemburgia vastaan keskiviikkona avannut Suomen miesten käsipallomaajoukkue joutuu lauantaina kovaan testiin, kun karsintojen toisessa ottelussa vieraaksi Vantaalle saapuu Venäjä.

Päävalmentaja Kaj Kekki oli Luxemburg-ottelussa tyytyväinen puolustuspelaamiseen maalivahteja myöten, mutta hyökkäyspeli jätti toivomisen varaa. Vastus lauantaina on selvästi kovempi, joten nyt Suomelta vaaditaan käytännössä täydellistä onnistumista.

– Venäjä on haastava vastustaja, joukkue on täynnä hyviä pelaajia – isoja, fyysisiä, vaikka eivät ehkä maailman nopeimpia. Venäjän pelitapa on kohtuullisen yksinkertainen, mutta he toteuttavat sitä hyvin ja osaavat ratkaista oikeista paikoista, Kekki kuvaili.

– Joka pelaajalla on hyvät kädet ja he osaavat pelata kärsivällisesti. Fyysisesti raskas peli on varmasti edessä ja etenkin viivalla joudutaan varmasti painimaan oikein kunnolla.

Kekin mukaan Suomi keskittyy lauantain ottelussa ennen kaikkea omaan pelaamiseensa ja sen kehittämiseen. Tulos on tärkeä, mutta taustalla on koko ajan myös pidempiaikainen projekti, jonka päätähtäin on seuraavissa EM-karsinnoissa.

– Haluan nähdä lauantaina 60 minuuttia meidän omaa hyvää pelaamistamme, taistelevaa joukkuepeliä. Jos siinä onnistumme, niin olemme taas askelen lähempänä tällaisia joukkueita kuin Venäjä on.

– Se on yksi tavoitteista, että pääsemme koko ajan vähitellen lähemmäs näitä huippumaita, vaikka Venäjä ei ihan maailman kärkeä olekaan. Kun pystymme todella kiusaamaan niitä ainakin kotona, niin sitten alkaa niitä voittojakin tulla. Tosiasia kuitenkin on vielä nyt, että jos haluamme yllättää lauantaina myös voittajan osalta, niin meidän pitää yltää omaan maksimi plussaamme ja Venäjän samalla sortua aliarvioimaan meitä, Kekki myönsi.

Suomen tilanne on sikäli hyvä, että Luxemburgista siviilikiireiden takia sivussa olleet Max Granlund ja Teemu Tamminen liittyivät vahvuuteen torstaina.

– On hyvä asia, että todellista kilpailutilannetta alkaa joukkueessa jo olla ja meillä on tulossa myös isompia kavereita. Olemme joutuneet aina painimaan fyysisesti vähän väärässä sarjassa, mutta tulevaisuus näyttää paremmalta, Kekki totesi.

Suomen ja Venäjän välinen MM-karsintaottelu pelataan Vantaan Energia Areenalla lauantaina 28.10. kello 17.00. Pääsyliput ennakkoon täältä.