Miesten maajoukkue kohtaa Israelin MM-karsinnan viimeisessä kotiottelussa

Sunnuntaina Kreikan kotonaan kaatanut miesten käsipallomaajoukkue kohtaa MM-karsintalohkonsa viimeisessä kotiottelussaan keskiviikkona Riihimäellä Israelin.

Suomi kärsi syksyllä Israelin vieraana kovasta loppukiristään huolimatta niukan yhden maalin tappion ja nyt on siis kalavelkoja maksettavana.

– Silloin nousimme 11 maalin takaa maalin päähän ja olisimme voineet lopulta voittaakin ottelun, Teemu Tamminen muistelee.

– Nyt lähdetään kotiyleisön edessä jatkamaan siitä mihin sunnuntaina jäätiin, Kreikka-ottelusta voi ottaa monia hyviä asioita mukaan. Toivottavasti saamme kotiyleisöstä sen kahdeksannen pelaajan keskiviikkona ja sitä myötä hyvän tuloksen.

Hyvä tuloskaan tuskin riittää karsintalohkon voittoon ja jatkopaikkaan. Voitto veisi Suomen kuitenkin lähelle ainakin kakkossijaa lohkossa ennen viimeisiä otteluita ja matkaa Kyproksen vieraaksi.

– Emme niin tarkkaan ole laskeneet tilannetta, meidän pitää vain pelata mahdollisimman hyvä peli ja saada hyvä tulos, niin katsotaan sitten mihin se riittää. 0-0:sta lähdetään kuten aina, sunnuntain Kreikka-ottelussa Suomen parhaana palkittu Nico Rönnberg muistuttaa.

– Tämä on viimeinen kotiottelu näissä karsinnoissa ja senkin takia tärkeää, että pystymme pelaamaan hyvän ottelun.

Ottelu Suomi-Israel Cocks Areenalla Riihimäellä alkaa keskiviikkona 8.1. kello 18.30.

MM-karsintalohkojen tilanteet EHF:n verkkosivuilla: http://eurohandball.com/wch/men/2021/round/2/Qualification+Europe