Artikkelit

Suomen naiskäsipallomaajoukkueelle toinen voitto Virosta

Sunnuntaina pelattiin kaksoismaaottelun jälkimmäinen osa. Ottelu alkoi pitkälti samoissa merkeissä kuin lauantaina; peli oli molemmin puolin hermostunutta ja teknisten virheiden sävyttämää. Ensimmäisen erän loppuminuuteilla Suomen naiset nykäisivät neljän maalin johdon ja erätauolle mentiin lukemissa 14-18. Tästä virottaret eivät enää Suomea päässeet hätyyttelemään, maaliero oli parhaimmillaan jo kymmenen maalia. Pelin loppupuolella Suomi sai kaksi ulosajoa yhtä aikaa ja Viro pääsi kaunistelemaan loppulukemiksi 27-33. Lue lisää

Naisten käsipallomaajoukkue kohtaa Viron kaksoismaaottelussa

Naisten käsipallomaajoukkue kokoontuu leirille Kisakallioon 20.–23.11.2017. Naiset pelaavat leiriä seuraavana viikonloppuna 25.–26.11.2017 kaksi maaottelua Viron naisten maajoukkuetta vastaan Tallinnassa.  Lue lisää

P96 kohtaa Viron 6.12.

Itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta Suomen Käsipalloliiton poikajoukkueet kohtaavat jo perinteeksi muotoutuneessa joulukuun turnauksessa Viron. Tällä kertaa Viro toimii turnauksen isäntänä ja pelipaikkakunta on Viimsi. Mukana Suomesta ovat poikien P00, P98 ja P96 maajoukkueet. Vastustajina Viron vastaavat joukkueet. Turnaus pelataan itsenäisyyspäivänä. Matkaan lähdetään laivalla Tallinnaan aikaisin aamulla ja illalla palataan takaisin.

P96:n joukkueenjohto on valinnut seuraavat pelaajat turnaukseen:

Tommi Kanerva Atlas, Atte Pakarinen HC West, Alexander Schmidt Dicken, Albert Rehnberg SIF, Topias Laine ÅIFK, Ian Martin SIF, Johan Gripenberg Dicken, Vincent Voutilainen SIF, André Udd BK-46, Theo Westerlund SIF, Tatu Riihimäki BK-46, Paavo Brummer ÅIFK, Richard Ahlgren HIFK, Nicholas Mavrostomos BK-46

Pelaajien omakustannushinta on 80 euroa, jonka liitto laskuttaa jälkikäteen.

P96 maajoukkue kokoontuu sunnuntaina 6.12. klo 06:30 Länsisataman terminaaliin. Osoite: Tyynenmerenkatu 8, 00220 Helsinki. Illalla lähtö Tallinnasta klo 19:30 ja tulo Helsinkiin klo 21:30. Laivayhtiö on Tallink. Passi tai EU-kelpoinen henkilöllisyystodistus mukaan.

Poissoloilmoitukset välittömästi Ken Sireniukselle.

Otteluhallin osoite: Viimsi Keskkool, Randvere tee 8, Viimsi, 74001 Harju maakond, Viro. Tallinnan satamasta Viimsin koululle on noin 16 km.