Artikkelit

Naisten maajoukkue Färsaaret 4.6.2021

Käsipallonaiset taipuivat Färsaarille

Naisten käsipallomaajoukkue aloitti EM-karsintojen ensimmäisen vaiheen Färsaarilla pelattavassa turnauksessa. Avausottelussaan Suomi kohtasi turnauksen emäntämaan ja hävisi niukasti 19-21 (10-9).

Suomi tuli otteluun hyvin ja oli repäissyt jo 6-2-johdon alkuminuuteilla. Sen jälkeen maalihanat tukkeutuivat ja Suomi oli yli viisi minuuttia maaleitta. Samaan aikaan Färsaaret oli kirinyt kantaan, mutta ohi se ei vielä ensimmäisellä puoliajalla päässyt.

Toisen puoliajan alkuun Suomi tuli taas vahvasti pitäen Färsaaret maaleitta ensimmäiset yhdeksän minuuttia, mutta samaan aikaan Suomi sai tehtyä vain kaksi maalia. Färsaaret nousi kuitenkin rinnalle ja ohi ollen loppuhetkillä sen verran vahvempi, että pystyi pitämään johtonsa loppuun saakka.

– Peli meni vähän ylös ja alas. Aloitimme hyvin, mutta sitten Färsaaret pääsi taas mukaan. Samaten toisen puoliajan alku oli meiltä hyvä, mutta jouduimme pelaamaan puolustuksessa liikaa nainen vastaan nainen ja he pääsivät rankaisemaan keskeltä. Lisäksi meille tuli ulosajoja ja jouduimme pelaamaan paljon 5 vastaan 6 ja Färsaaret käytti ne paikat hyvin ja he pääsivät laidoilta tekemään maaleja, päävalmentaja Tomas Westerlund aloitti ottelun perkaamisen.

– Hyökkäyksessä sitten osuimme tolppiin ja missasimme joitakin hyviä paikkoja. Siinä se parin maalin ero sitten tulikin, Westerlund jatkoi.

Suomi päättää ensimmäisen karsintavaiheen kohtaamalla lauantaina Israelin. Suomi tarvitsee ottelusta voiton pitääkseen jatkohaaveensa elossa. Israel ja Färsaaret kohtaavat vielä turnauksen päättävässä ottelussa sunnuntaina.

– Positiivista oli, että joukkue tsemppasi koko 60-minuuttisen eikä antanut periksi missään vaiheessa. Ei tämä karsinta ole vielä loppu ja meidän onkin voitettava lauantaina Israel parilla maalilla, että jatkohaaveet säilyvät. Nyt ladataan tässä akkuja ja katsotaan vähän, millainen joukkue Israel on.

Westerlundin mukaan lauantain vastustaja on aika lailla samaa tasoa Färsaarien kanssa.

– Se on vähän samanlainen joukkue kuin Färsaaret. Heillä on ehkä pari parempaa pelaajaa, mutta Färsaarilla on leveämpi kokoonpano. Israelilla on kaksi todella hyvää takapelaajaa, joiden kanssa saamme olla tarkkana.

Suomen ja Israelin välinen ottelu alkaa kello 20.00.

EM-karsinnan ensimmäinen vaihe, Torshavn, Färsaaret

Suomi-Färsaaret 19-21 (10-9)

Suomen maalintekijät: Emma Aarnio 7, Madeleine Lindholm 3, Ellen Voutilainen 2, Matilda Peitsaro 2, Nicolina Fredrikson 2, Anna Lindholm 1, Ingrid Degerth 1, Linn Wentzel 1

2 min. ulosajot: Suomi 5 x 2 min, Färsaaret 4 x 2 min

Miesten käsipallomaajoukkue nimetty Färsaaret-otteluihin

Käsipallon miesten maajoukkue valmistautuu kohti lokakuun lopulla alkavia EM-karsintoja ja kohtaa Färsaaret kaksoismaaottelussa kotimaassa lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Päävalmentaja Kaj Kekillä ei ole ollut tällä kertaa helpoin tehtävä nimetä ryhmäänsä edessä oleviin otteluihin.

– Meillä on monista eri syistä rajallinen määrä pelaajia käytettävissämme näissä otteluissa, Kekki toteaa.

– Sen myötä tämä viikonloppu ei nyt ihan sillä tavalla palvele valmistautumista karsintoihin kuin olisin toivonut. Osa pelaajista toki pelaa vakituisesti maajoukkueessa, mutta osan kohdalla tämä on aika lailla enemmän kokeilua. Nyt odotan ennen kaikkea Nico Rönnbergiltä paljon vastuunkantoa joukkueessa.

Färsaaret ei miesten tasolla ole vastustajana kovin tuttu, mutta Kekillä on selkeä tuntuma siihen millainen joukkue vastaan asettuu.

– Videoita on tietysti olemassa, vaikka minun aikanani emme ole Färsaaria kohdanneet. Färsaaret on kuitenkin mennyt kovasti eteenpäin viime vuosina ja meidän nuorten maajoukkueemme ovat olleet monesti vaikeuksissa heitä vastaan.

– Ennakkoon ajatellen Färsaarten pitäisi olla aika lailla meidän tasollamme, joten sikäli voi hyvällä syyllä odottaa hyviä otteluita, Kekki toteaa.
 
Suomi ja Färsaaret kohtaavat lauantaina 6.10. kello 16.00 Hangossa ja seuraavana päivänä Pirkkolassa kello 12.30.

Ennen EM-karsintojen alkua Suomi kohtaa vielä Japanin kaksoismaaottelussa 20. ja 21. lokakuuta.

Joukkue Färsaaria vastaan:

Tuomas Laitinen (mv) Atlas Vantaa
Albert Georgs (mv) GrIFK
Benjamin Helander Alingsås HK (SWE)
Christoffer Thor, SIF
Robin Sjöman, BK-46
Fredrik Forss, FIF (DEN)
Vincent Voutilainen, SIF
Miro Koljonen, GrIFK
Roni Syrjälä, Cocks
Oscar Kihlstedt, BK-46
Nico Rönnberg, Riihimäen Cocks
Alexander von Numers, SIF
Theo Westerlund, Riihimäen Cocks
Fredrik Karlsson, SIF
André Udd, Riihimäen Cocks
Niki Tuominen, Atlas Vantaa

Naisten maajoukkueen kesäkuun vastustajat selvillä

Naisten EM-kisojen Phase 1 -vaiheen arvonnat suoritettiin tänään Euroopan Käsipalloliiton päämajassa Wienissä. Lue lisää

Unelma ei toteutunut

Ensi kesän MM-lopputurnaus Algeriassa jäi valitettavasti haaveeksi Suomen P96 maajoukkueelle. Viimeinen karsintaottelu Färsaarilla isäntiä vastaan päättyi yhden maalin tappioon 28-29 (12-16). Suomi olisi tarvinnut vähintään kolmen maalin voiton ja jäi näin neljä maalia karsintaryhmävoitosta ja MM-paikasta.

Valmentaja Ken Sireniuksen kommentti: Harmittava tappio, MM-kisapaikkaa lähdettiin hakemaan. Tiukka peli hyvää vastustajaa vastaan, pienet marginaalit ratkaisivat.

Suomen maalintekijät: Ian Martin 8, Max Granlund 6, Benjamin Helander 6, Theo Westerlund 4, André Udd 2, Rasmus Blässar 1, Vincent Voutilainen 1

VM-slutspelet i Algeriet i sommar förblev tyvärr en dröm för Finlands P96 landslag. Den sista matchen på Färöarna mot värdlandet slutade i en enmåls förlust 28-29 (12-16). Det skulle ha krävts minst en tremåls seger för Finland och laget missade därmed kvalgruppssegern och VM med fyra mål.

Tränaren Ken Sirenius kommentar: En försmädlig förlust, vi åkte hit för att ta en VM-plats. Jämn match mot en bra motståndare. Det var små marginaler som avgjorde.

Finlands målgörare: Ian Martin 8, Max Granlund 6, Benjamin Helander 6, Theo Westerlund 4, André Udd 2, Rasmus Blässar 1, Vincent Voutilainen 1

P96 Färsaarille ja Tsekkeihin

Tammikuussa (6.-8.1.) P96:lla on MM-karsintaturnaus. Turnausjärjestäjänä toimii Färsaaret. Lue lisää