Vanja Radic mukaan miesten maajoukkueen valmennusryhmään

Suomen Käsipalloliitto on nimennyt Vanja Radicin (36) vastaamaan myös miesten maajoukkueen maalivahtivalmennuksesta. Radic on kuulunut jo pidempään naisten maajoukkueen valmennusryhmään ja toiminut myös nuorten maajoukkueiden maalivahtivalmentajana.

Vanja on ensimmäisen kerran mukana miesten maajoukkueen mukana lokakuussa 2019, kun joukkue kohtaa kaksoismaaottelussa Japanin ja heti perään MM2021-karsinnoissa Israelin ja Kyproksen.

Tervetuloa Vanja ja onnea tehtävässäsi!

Lue Vanjan haastattelu alla.

Vanja Radic innostaa unelmoimaan suuria

Vanja Radic rakastaa käsipalloa, valmentamista, Suomea ja jokaista uutta aamua. Tämä Bosnian lahja suomalaiselle käsipallolle pysyy tuskin nahoissaan, kun hän pohtii uusinta pestiään miesten maajoukkueessa. Vaikeat ajat elämässä ovat tehneet Vanjasta Vanjan.

Maalivahtivalmentaja Vanja Radic (36) on tuttu näky maailman käsipallokentillä. Oman ammattilaisuransa ohella hän on valmentanut, kouluttanut, luennoinut ja jakanut maalivahtiosaamisen ilosanomaa yli kymmenen vuotta. Suomessa Vanja on vetänyt lukuisia maalivahtileirejä jo vuodesta 2012 sekä valmentanut naisten ja nuorten maajoukkueita.

Nyt Vanja valmentaa lisäksi miesten maajoukkuetta. ”Tämä on minulle jännittävä uusi haaste ja suuri kunnia. Olen todella kiitollinen, että Suomen käsipalloliitto luottaa minuun näin paljon. Odotan jo innolla, mitä kaikkea saamme yhdessä aikaan suomalaisen käsipallon kehittämiseksi. Annan kaikkeni, teen parhaani ja tuon kentille koko sydämeni”, Vanja kuvailee.

Paljon työtä ja lisäiloa elämään

Jos Vanjalta kysyy, kuinka innostunut hän on uudesta pestistään, hän ei sano olevansa ”erittäin innostunut”, vaan ”erittäin, erittäin innostunut”.

”Koska olen nyt mukana miesten, naisten ja nuorten maajoukkuevalmentamisessa, se auttaa etenemään askel askeleelta ja systemaattisesti kohti tavoitteita. On todella hienoa päästä kehittämään suomalaista maalivahtipelaamista näin laajalla rintamalla. Uskon, että tämä auttaa myös nuoria näkemään oman maajoukkueuransa kehitystien aiempaa selkeämmin ja myös unelmoimaan isommin.”

”Olen saanut ainutlaatuisen mahdollisuuden enkä tunne ketään valmentajakollegaani maailmalla, joka olisi päässyt tekemään vastaavaa. Tämä kaikki tarkoittaa tietenkin paljon työtä, mutta se tuo ennen kaikkea paljon iloa elämääni.”

Valmentajana Vanja sanoo olevansa erittäin järjestelmällinen, yksityiskohtainen ja kurinalainen. Hän haluaa tuoda treeneihin hauskaa ja rentoa ilmapiiriä, jossa kaikki tuntisivat olonsa vapautuneiksi ja itseensä luottaviksi ja joka motivoisi tekemään kovasti töitä tavoitteiden saavuttamiseksi.

Sodan keskeltä kohti elämää

Vanjan tarinaa ja palavaa intohimoa käsipalloa kohtaan ei voi kertoa palaamatta lapsuuteen, joka oli hyvinkin erilainen kuin ikäisillään lapsilla Suomessa. Vanja syntyi Prijedorin kaupungissa Bosnia ja Herzegovinassa 1983. Kun Bosnian sota syttyi, pikku-Vanja oli vasta yhdeksänvuotias.

“Sodan keskellä lapsen on mahdotonta olla lapsi. Ennen kuin edes ymmärsin, mitä elämä on, pelkäsin jo kuolemaa. Vaikka sota tuhosi ison palan lapsuuttani ja sota on todennäköisesti pahinta, mitä kukaan voi koskaan joutua kokemaan, se toi mukanaan myös kokemuksia, joiden kautta olen kasvanut sellaiseksi kuin olen”, Vanja pohtii.

Sotavuosina Vanjan kotimaassa elettiin ilman sähköä, ilman juoksevaa vettä, ilman rahaa ja usein jopa ilman ruokaa. Vanjaa sanoo ihailevansa sitä ihmeellistä raakaa voimaa, jonka avulla bosnialaiset kuitenkin selvisivät ja löysivät aina jotain hymyn arvoista. Sota teki ihmisistä luovia.

”Opimme ymmärtämään, kuinka onnellinen voi olla pienistä ja vaatimattomista asioista. Hengissä herääminen uuteen aamuun merkitsi aina suurta lahjaa, joka oli paljon suurempi kuin ikinä mikään tavara, lelu tai karkki, joista jokainen lapsi haaveilee.”

Suomi astuu Vanjan elämän kartalle

Sota vaikutti merkittävästi myös Vanjan tarinaan käsipalloilijana ja maalivahtina. ”Aloitin käsipallon pelaamisen vasta 14-vuotiaana eli aika myöhään. Onnistuin kuitenkin kehittymään ja käsipallosta kasvoi elämäni”, Vanja toteaa.

Sodan jälkeen käsipallo edusti sodan runtelemassa kotimaassa elämän valoisaa puolta. ”Koska minulla ei nuorena ollut koskaan maalivahtivalmentajaa, opettelin kaiken itse. Päätin jo urani alkuaikoina, että jonain päivänä haluan omistaa aikaani ihmisille, jotka haluavat oppia, mutta eivät tiedä missä ja miten.”

Kesällä 2004 Vanja muutti käsipallon perässä Kroatiaan. Hän halusi uusia haasteita kehittyäkseen maalivahtina. Seitsemän Kroatian vuoden jälkeen Vanja huomasi olevansa jälleen valmis uusiin ammatillisiin haasteisiin, ja kuin kohtalon oikusta Vanjan elämään tuli Suomi.

”Olin pohtinut ammattilaisurani lopettamista. Tiesin vain haluavani valmentaa jossain vaiheessa elämääni, mutta minulla ei ollut aavistustakaan, että aloittaisin niin nuorena.”

Elettiin vuotta 2011. Bosnian ja Hertsegovinan kansalaiset olivat saaneet vihdoin joulukuussa 2010 mahdollisuuden matkustaa Euroopassa Schengen-alueella ilman viisumia, joten Vanjakin käytti tilaisuutta hyväksi käsipallosta vapaan lyhyen kesäkauden kunniaksi.

Suomalainen käsipallo alkaa löytyä

Vanja oli tutustunut muutamiin suomalaisiin vuonna 2010, joten hän päätti lähteä Suomeen nähdäkseen, mitä ihmettä tarkoittaa kaikki se puhe saunasta, keskiyön auringosta ja juhannuksesta. Tuolloin Vanja ei vielä edes tiennyt, pelataanko Suomessa käsipalloa, koska hänen suomalainen ystävänsä ei tuntunut tuntevan koko lajia.

”Olin Suomessa kolme viikkoa, jona aikana näin varmaankin kaikki suomalaisen kesän puolet. Rakastuin sitä myötä Suomen luontoon, turvallisuuteen, järjestelmällisyyteen ja taloudelliseen vakauteen. Suomalaisten hiljaisessa ja sulkeutuneeltakin vaikuttaneessa luonteessa oli jotain kiehtovaa, samoin suomen kielessä sen kaikessa mahdottomuudessa”, Vanja nauraa.

Kaikki nämä asiat yhdessä vakuuttivat Vanjan: tässä olisi se uusi suuri haaste, jonka hän oli toivonut löytävänsä ammattilaisuran jälkeen. Vanja palasi Bosniaan vajaaksi kahdeksi viikoksi, pakkasi uudestaan laukkunsa ja asettui Turkuun – ilman ensimmäistäkään ajatusta siitä, mitä hän tekisi tai miten selviytyisi.

”Asiat alkoivat avautua. Tutustuin ystävällisiin ihmisiin ÅIFK:sta ja jo muutaman päivän kuluttua uusi suomalainen käsipalloperheeni kutsui minut lämpimästi tervetulleeksi joukkueeseen. Näin aloin löytää suomalaista käsipalloa.”

Suomen kansalaisuutta odotellessa

Syksyllä 2019 Vanja tekee muuttoa Helsinkiin kahdeksan Turun vuoden jälkeen. ”Olen tehnyt töitä viimeisen kolmen vuoden aikana 13 maassa, joten olen viettänyt paljon aikaa Turun ja Helsingin lentokentillä. Ajattelin, että nyt on aika muuttaa Helsinkiin.”

Vanjan matkaan on tarttunut vuosien varrella erilaisia kieliä, joten hän puhuu sujuvaa englantia, serbiaa, kroatiaa, bosniaa ja montenegroa. Perusteelliseen tapaansa hän on opetellut myös suomen kielen. Koska kielikurssi osoittautui mahdottomaksi liikkuvan työn takia, hän päätti opiskella omin päin.

”Voin rehellisesti sanoa, että suomen opiskelu on yksi kaikkien aikojen parhaista kokeilemistani tavoista valmentaa aivoja. Koska olen perfektionisti, en uskaltanut käyttää kieltä ennen kuin uskoin olevani hyvä. Ja tämähän ei oikein toimi suomen kielen kanssa, koska et voi tulla siinä hyväksi käyttämättä sitä.”

Vanja on läpäissyt tänä vuonna erittäin vaativan YKI-kielitutkinnon, joka on edellytys Suomen kansalaisuushakemukselle. Yleensä kielitestiin valmistaudutaan vuoden mittaisella ja päivittäistä useamman tunnin opiskelua edellyttävällä kurssilla, mutta Vanja opiskeli silloin, kun löysi käsipallolta aikaa. Hän onnistui ja on hakenut Suomen kansalaisuutta.

”Ensi vuonna olen ylpeä Suomen kansalainen ja suomalaisen passin omistaja”, Vanja tuumii.

”Tänään on elämäni paras päivä”

Vanjalta kysytään usein, miksi hän muutti Suomeen. Hän vastaa aina kysymällä vastakysymyksen, ”miksipä ei, täällähän on täydellistä”. Elämä on nyt Suomessa ja perheeseen kuuluu Katju-vaimon lisäksi kaikki läheiset suomalaiset ystävät.

”Suomeen muuttaminen oli minulle melkein samaa kuin jollekin toiselle muutto Intiaan. Ihmiset matkustavat nykyään ympäri maailmaa löytääkseen itsensä, mutta minä löysin sisäisen rauhani Suomesta. Rakastan kaikkea sitä, mitä Suomi on – niin hyvässä kuin ei-aina-niin-hyvässä. Toivon, että kaikki suomalaiset näkisivät Suomen ja elämän Suomessa minun silmien kautta.”

Vanjasta huokuu kiitollisuus elämää kohtaan. ”Arvostan jokaista uutta aamua. Uskon, että jokainen haaste on ratkaistavissa ja kaikesta voi oppia. Voimme luoda unelmiemme elämän, kun löydämme sisäisen voimamme sen rakentamiseen. Olen onnellinen, että saan tehdä työkseni sitä, mitä rakastan.”

Vanjan lempilausahdus ja suosikkiajatus onkin: Tänään on elämäni paras päivä. ”Se auttaa minua tekemään jokaisesta päivästä elämäni parhaan ja tarttumaan jokaiseen niistä ainutlaatuisella tavalla.”

Yksi asia on sanottava vielä kerran: ”Minä todellakin rakastan Suomea”, Vanja hymyilee.

teksti Sari Okko / Stooripoint