Käsipallo rantautuu Sipooseen

Nikkilän Monitoimihallissa kävi viikolla 36 vilske, kun käsipallo rantautui kylään. Tiistaina 3.9. pelattiin Sipoon ensimmäinen koulukäsipalloturnaus yli sadan lapsen ja neljän koulun voimin. Sunnuntaina 8.9. oli vuorossa Borgå Akilleen ja HIFK:n organisoima pelipäivä, jossa seurojen joukkueet kohtasivat yhteensä seitsemässä ottelussa.

Käsipallo kiinnostaa Sipoossa

Keväällä 2019 Suomen Käsipalloliitto aloitti käsipallon levittämisen Sipooseen. School Tour Manager Kristian Anderssonin johdolla käsipalloesittelyt tavoittivat kevään aikana kaikki Sipoon koulut ja tätä myötä koulut kutsuttiin mukaan koulukäsipalloturnaukseen.

Turnauksessa pelattiin yhteensä 16 ottelua kahdeksan joukkueen kesken, kahdessa ikäluokassa. Sekä 3-4 luokkalaisten että 5-6 luokkalaisten sarjoissa voiton veivät Söderkulla skolan joukkueet.

Hienointa päivässä kuitenkin oli seurata lasten innostusta käsipalloon ja pelaamiseen. Turnauksen aikana nähtiin upeita maaleja, hienoja torjuntoja sekä mahtavaa peliin heittäytymistä.

Akilles ja HIFK yhteistyössä

Akilles ja HIFK järjestivät sunnuntaina 8.9. seitsemän näytösottelua Nikkilän monitoimihallissa. Hienon päivän aikana sipoolaiset pääsivät tutustumaan käsipallon saloihin, kun seurojen tytöt ja pojat pääsivät kokeilemana uutta hallia! Otteluita pelattiin aina v. 2010 syntyneistä v. 2005 syntyneisiin asti.

Iso kiitos kaikille järjestelyissä mukana olleille, sekä Akilleen ja HIFK:n junioreille hienosta päivästä ja mahtavista otteluista!

FSI mukana tukemassa lajin levittämistä

Finland Svenska Idrottin urheilupäällikkö Arto Sirviö oli myös paikalla seuraamassa otteluita. Hänen johdollaan Sibbo Vargarnan, Akilleen, HIFK:n sekä Suomen Käsipalloliiton edustajat tapasivat ja keskustelivat FSI:n roolista, niin seurojen tukena, kuin lajinlevittämisen näkökulmasta. Upea päänavaus seurarajoja rikkovalle yhteistyölle, josta jo osoituksena HIFK:n ja Akilleen yhteistyö!

”On hienoa seurata, miten HIFK, Akilles ja Sibbo Vargarna ovat lähteneet mukaan tähän projektiin! Nyt on vain tärkeää löytää sipoolaisista niitä innostuneita aikuisia, jotka voisivat auttaa käsipallojaoksen aloittamisessa” toteaa Suomen Käsipalloliiton koulutuspäällikkö Jaakko Horelli.

Jos olet kiinnostunut auttamaan lajimme levittämisessä Sipooseen, ole yhteydessä Sibbo Vargarnan puheenjohtajaan Mikael Åhliin, 0400-745850, mikael.ahl(at)rkl.fi

Käsipalloharjoitukset alkavat Sipoossa

Sibbo Vargarna aloittaa käsipalloharjoitukset Söderkullan koululla tiistaisin ja kaikki lajista innostuneet lapset ovat tervetulleita mukaan kokeilemaan käsipalloa! Ohjaajina harjoituksissa toimii Suomen Käsipalloliiton, Akilleen sekä HIFK:n valmentajia. Harjoitukset pidetään klo 17.00-18.30! Tervetuloa mukaan!