Suomen miehet taistelivat komean voiton käsipallon MM-karsintaturnauksen avauksessa

Suomen miesten käsipallomaajoukkue avasi Vantaalla pelattavan käsipallon MM-karsintaturnauksen komeasti kaatamalla ennakkoon kovimman vastustajan Viron maalein 35-30 (17-15).

Suomi on turnauksessa varsin nuorella ja kokemattomalla joukkueella liikkeellä. Turnauksen alla tuli myös ikäviä uutisia, kun päävalmentaja Ola Lindgrenin perhepiirissä koettiin kuolemantapaus ja Lindgren matkasi kotimaahansa Ruotsiin, eikä ollut perjantain ottelussa mukana, vaan joukkueen otti vastuulleen kakkosvalmentaja Teddy Nordling apunaan Kaj Kekki.

– Olan kohdalla tapaus oli tietysti todella traaginen, mutta saimme kuitenkin hyvän valmistautumisen turnaukseen, Nordling kertoi.

Suomi tulikin kamppailuun hyvin ja avausjakso eteni alusta saakka Suomen lievässä hallinnassa. Viro ei käynyt kertaakaan johdossa, mutta toisaalta Suomikaan ei missään vaiheessa saanut johtoaan venytettyä kolmea maalia suuremmaksi. Mikael Mäkelä Suomen maalilla otti muutaman tärkeän torjunnan ja piti osaltaan huolen siitä, että Suomi piti kiinni etulyöntiasemastaan.

Maalintekovastuu jakautui avausjaksolla varsin tasaisesti molemmilla joukkueilla. Suomi hyökkäsi ajoittain vahvasti, mutta mukaan mahtui myös muutama helppo virhe hyökkäyspäässä. Taukoa Vantaalla vietettiin Suomen kahden maalin johtoasemassa.

Toisen jakson alussa Suomen kapteeni ja joukkueen kokeneeseen kaartiin kuuluva Fredrik Forss kuittasi toisen ulosajonsa ja suljettiin ottelusta. Nuoret ottivat kuitenkin hienosti vastuuta ja Viro pysyi niukasti takaa-ajajana. Ottelu eteni kuitenkin haitariliikkeellä – aina kun Suomi oli pääsemässä hiukan karkuun, Viro puristi takaisin tuntumaan.

Loppuminuuteilla virolaisten kokemus ei kuitenkaan auttanut, vaan Suomi puolusti uhrautuvasti Mäkelä viimeisenä lukkonaan ja iski ratkaisevat maalit kaikkiaan 11 osumaa heittäneen Benjamin Helanderin johdolla. Nuorista pelaajista Viktor Grönmark heitti puolestaan ratkaisuhetkillä ensimmäiset maalinsa miesten maajoukkueessa.

Vastuuvalmentaja Nordlingin olikin helppo hymyillä ottelun jälkeen.

– Saimme toisella jaksolla Karl Toomin kuriin ja pelaajat taistelivat todella kuin eläimet. Onnistujia oli paljon ja osa pelaajista vielä uusilla pelipaikoilla. Olen todella ylpeä koko joukkueesta. Viro oli vielä paperilla kovin vastus ennakkoon, Nordling iloitsi.

– Huomiseksi saamme taas myös Olan mukaan ja olen varma, että hän ilahtuu tästä tuloksesta. Halusimme tarjota tämän voiton Olalle.

Avauspäivän toisessa ottelussa kohtaavat Georgia ja Iso-Britannia. Suomi pelaa karsintaturnauksen toisen ottelunsa lauantaina kello 16.00 Georgiaa vastaan. Turnauksen kaksi parasta etenee MM2023-karsinnan seuraavaan vaiheeseen.

Käsipallon MM-karsintaa, Vantaa

Suomi – Viro 35-30 (17-15)

Maalintekijät, maalit (7m maalit):
Suomi: Benjamin Helander 11 (3), Max Granlund 7, Gusten Montonen 6, Fredrik Karlsson 4, Miska Henriksson 3, Viktor Grönmark 2, Sebastian Säkkinen 2
Viro: Karl Toom 6, Jürgen Rooba 5 (1), Karl Roosna 5, Kaspar Lees 4 (3), Mait Patrail 4, Martin Johannson 3, Armi Pärt 2, Alfred Timmo 1

2 min ulosajot ja ottelusta sulkemiset:
Suomi 5 x 2 min: Fredrik Forss 3 x 2 min (sulkeminen 3 ulosajon takia), Miska Henriksson 1 x 2 min, Sebastian Säkkinen 1 x 2 min.
Viro 6 x 2 min: Martin Johannson 2 x 2 min., Mait Patrail 1 x 2 min, Karl Roosna 1 x 2 min, Armi Pärt 1 x 2 min, Alfred Timmo 1 x 2 min