Puhtaasti paras -verkkokoulutuksen voi suorittaa nyt useilla kielillä

Puhtaasti paras -verkkokoulutus on mahdollista tehdä suomen lisäksi nyt myös ruotsiksi tai englanniksi.

Puhtaasti paras on verkkokoulutus, jonka avulla niin urheilijat, urheilijan tukihenkilöt kuin kaikki muutkin urheilutoimijat voivat oppia ja varmistaa tietonsa antidopingasioista. Koulutuksen sisältö perustuu Maailman antidopingsäännöstöön, joka tuli voimaan 1.1.2021.

Verkkokoulutuksen suoritus on voimassa kaksi vuotta. Vuoden 2021 alussa edellisen Puhtaasti paras -verkkokoulutuksen suoritukset nollaantuivat uuden säännöstön tullessa voimaan, joten uusi päivitetty koulutus pitäisi tehdä nyt kokonaisuudessaan.

Puhtaasti paras -verkkokoulutuksen sisältö on jaettu kuuteen aihealueeseen, joissa on tietoa antidopingasioista Maailman antidopingsäännöstön ja Kansainvälisen koulutusstandardin sisältövaatimukset huomioiden. Verkkokoulutuksessa on myös videoita sekä harjoitus- ja pohdintatehtäviä. Koulutuksen suorittamiseen kuluu noin 35 minuuttia. Koulutusta ei tarvitse suorittaa kerralla, koska suoritukset tallentuvat ohjelmaan. Kurssin suorittamiseksi tulee loppukoe tehdä hyväksytysti. Hyväksytyn suorituksen päätteeksi saa diplomin, jonka avulla voi osoittaa suorittaneensa koulutuksen.

Verkkokoulutuksen voi tehdä myös mobiililaitteilla. Verkkokoulutuksen suorittamisen jälkeen aiheisiin pääsee palaamaan uudelleen vapaassa järjestyksessä.

Verkkokoulutus sisältää seuraavat aihealueet:

  • Antidopingsäännöstöt
  • Dopingrikkomukset
  • Dopingin seuraukset
  • Kielletyt aineet ja menetelmät
  • Erivapaudet
  • Ravintolisät
  • Dopingvalvonta
  • Puhtaan urheilun periaatteet ja arvot

Urheilutoimijoita kannustetaan ottamaan kuva suoritetusta diplomista ja jakamaan kuvan sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #puhtaastiparas. Tällä tavoin urheilija osoittaa seuraajilleen urheilevansa reilun pelin arvojen mukaisesti.

Lähde: SUEK nettisivut

Koko käsipalloliiton historia nyt kaksissa kansissa! Tilaa Pihkassa palloon tai Fäst vid bollen nyt vaivattomasti verkosta.