P04 siirtyy U20 maajoukkueeksi ja uuden valmennustiimin alaisuuteen

Päävalmentajana aloittaa Andreas Rönnberg, joka on pelaajana tuttu paitsi maajoukkueesta niin myös monivuotisesta kansainvälisestä urasta mm. Norjan Elverumissa. Valmentajana Rönnberg aloitti BK-46 miesten joukkueessa vuonna 2019 ja juniorivalmennuskokemusta on kertynyt myös BK-46 T08-ikäluokassa.

Valmentajaksi joukkueeseen on nimetty ÅIFK:n päävalmentaja ja Turun Seudun Urheiluakatemian käsipallon lajivalmentaja Aku Kuusisto, joka on ollut P04-ikäluokan mukana valmentajana jo Partille Cupissa kesästä 2019 lähtien. U20 ikäluokan fysiikkavalmentajana ja fysioterapeuttina jo pitkään toiminut Jarno Keskinen jatkaa omassa roolissaan. Andreas ja tiimi aloittavat pestinsä välittömästi pelaajien tarkkailulla ja kartoituksella kutsuakseen joukkueen harjoituspäivään tiistaina 6.12.2022 ja sitten tammikuun maajoukkueleirille 5.-8.1.2023.

Andreas Rönnberg

Päävalmentaja Andreas Rönnberg on innoissaan uudesta pestistä maajoukkuevalmennuksessa:

Olen varma, että voin kehittää näitä nuoria pelaajia sekä käsipallotaidoiltaan, että -taktisesti. Toivottavasti voin myös motivoida yhä useampia nuoria pelaajia Suomessa panostamaan käsipallouraan. Itseäni kiehtoo myös joukkuepelin kasaaminen vain muutamilla yhteisillä kokoontumisella, joten voin samalla kehittyä myös itse valmentajana.

Aku Kuusisto

Valmentaja Aku Kuusisto jatkaa tutussa porukassa saaden uuden haasteen samalla uralleen:

Olen oppinut maajoukkuetoiminnassa valtavasti jo U18 ikäluokassa ja tuntuu hienolta saada hypätä nyt jo vanhimman ikäluokan valmennukseen. Olen varma, että pystyn tuomaan lisäarvoa yksilöille ja joukkueelle samalla itse oppien kokeneelta päävalmentajana. Maajoukkueessa työskentely on etuoikeutettua ja aina todella motivoivaa!

Jarno Keskinen

Fysiikkavalmentaja Jarno Keskinen on jo rutinoitunut alle 20-vuotiaiden ikäluokassa:

U20 pojissa on hyviä yksilöitä, joiden urheilijan polkua on mahtavaa päästä kehittämään entisestään yhdessä joukkueen valmentajien kanssa. Edellinen U20 projekti toi menestystä EHF Championship turnauksessa. Suomelle on siis kasvamassa hieno käsipalloilijoiden joukko näissä nuorissa. Mukava on jatkaa nyt uudessa U20 projektissa. Let’s go!

Joukkueen taustaryhmästä Cai Granfors on erittäin innoissaan uuden valmennustiimin selvittyä:

Joukkue on ollut ensimmäisistä Yläkoululeireistä alkaen hyvin motivoitunut ja tavoitteellinen. Joukkue on kaikissa otteluissaan osoittanut loistavaa taistelutahtoa ja uskomme positiivisen ilmeen ja kunnianhimoisen kehityksen jatkuvan Andreaksen, Akun ja Jarnon johdolla.

Joukkue kutsutaan maajoukkueen harjoituspäivään sunnuntaina 4.12.2022, jonka jälkeen seuraavaksi maajoukkueleirille tammikuun alussa Kisakallioon. Päivitetyn leiritysohjelman löydät joukkueen omilta sivuilta.