Ola Lindgren tähtää kohti kirkasta unelmaa

Miesten maajoukkueen päävalmentaja Ola Lindgren katselee uteliaana kohti tulevaa. Askelmerkkejä kohti unelmaa aletaan toteuttaa, kunhan vauhtiin päästään syksyn aikana.

Ruotsalaisen huippuvalmentajan Ola Lindgrenin pesti päävalmentajana käynnistyi elokuussa kartoittamalla maajoukkueen kokoonpanoa ja syksyn ohjelmaa. Apuna työssä on valmennustiimiin liittynyt pitkän linjan maajoukkuepelaaja Teddy Nordling.

”Tiivis yhteistyö on tärkeää, koska Teddy tuntee suomalaisen käsipallon ja näkee pelaajia viikoittain”, Ola korostaa.

Ola odottaa innolla ensimmäistä yhteistä leiriä sekä tulevia pelejä. Tositoimiin päästään lokakuussa, jolloin nimetään maajoukkue ja pelataan kaksi ottelua Japania vastaan. Ensimmäinen MM-karsintapeli pelataan Israelin vastaan Tel Avivissa 23.10. ja toinen Kyprosta vastaan Riihimäellä 27.10. Loput MM-karsintamatsit ovat edessä tammikuussa 2020, jolloin selviää lohkovoittaja ja jatkoonpääsijä. Suomen lohkossa ovat Israelin ja Kyproksen lisäksi Kreikka.

Edessä loistava tulevaisuus

Uuden päävalmentajan päätavoitteena on pääsy EM-lopputurnaukseen 2022. ”Unelma on selkeä, mutta tie on pitkä sekä paljon kovaa tahtoa ja työtä vaativa”, Ola toteaa.

Tämä mies tietää, mistä puhuu. Master Coach -tutkinnon suorittanut Ola on valmentanut urallaan huippuseuroja Saksassa ja Ruotsissa sekä Ruotsin maajoukkuetta vuosina 2008–2016. Pelaajana hän on voittanut niin maailmanmestaruuksia kuin Euroopan mestaruuksia. Plakkariin on kilahtanut myös olympiamitaleja.

”Pesti Suomen miesten päävalmentajana on mielenkiintoinen ja jännittävä haaste. Suomella on kehittyvä joukkue ja lupaavia pelaajia, joiden kanssa on hienoa lähteä etenemään kohti unelmaa. Uskon ja toivon, että meillä on edessä loistava tulevaisuus.”

Askel askeleelta eteenpäin

Ola ei lähde pestinsä alkumetreillä nimeämään suomalaisten pelaajien vahvuuksia, mutta sanoo haluavansa kehittää nopeaa käsipalloa.

”Voidaksemme menestyä tarvitsemme muun muassa vahvaa fyysistä kuntoa, henkilökohtaisten taitojen kehittämistä, toimivaa joukkuepelaamista, kovaa puolustusta ja kurinalaista hyökkäyspeliä. Toivon, että pelaajat haluavat olla osa tätä matkaa ja valmiita tekemään paljon töitä kehityksen eteen. Uskon, että näin käy, sillä ovathan suomalaiset tunnettuja myös sisustaan”, Ola pohtii hymyillen.

Valmentajana Ola sanoo olevansa sekoitus saksalaisuutta ja ruotsalaisuutta, johon on nyt tulossa mukaan jotain suomalaista – ja egyptiläistä, sillä Ola valmentaa myös egyptiläistä Al Ahlyn seurajoukkuetta.

”Yritän aina tehdä hyvää työtä ammattimaisella tavalla ja rakentaa joukkuetta askel askeleelta. Tämä vaatii paljon pelaajilta, mutta minun tehtävänäni onkin auttaa pelaajia. On kiinnostavaa nähdä, mitä alkaa tapahtua, kun pääsemme vauhtiin”, Ola sanoo.

 

Kuka Ola Lindgren?

  • syntynyt: Halmstadissa Ruotsissa 1964
  • asuu: Ruotsissa ja Egyptissä
  • perhe: avovaimo ja 4 lasta
  • ammatti: valmentaja
  • tähtihetkiä: mm. kaksi MM-kultaa, kolme olympiahopeaa ja neljä EM-kultaa 1990–2002
  • Ruotsin miesten maajoukkueen valmentaja 2008-2016
  • Suomen miesten maajoukkueen päävalmentaja syksystä 2019 alkaen sopimusmallilla 2+2 vuotta