Miesten maajoukkueen MM-karsintaturnaus Suomeen

Käsipallon miesten vuoden 2023 MM-lopputurnauksen Euroopan ykkösvaiheen karsintalohkot arvottiin viime viikolla Wienissä EHF:n pääkonttorissa ja nyt on Suomen lohkon osalta pelaamisesta päästy sopimukseen lohkon maiden kesken.

Suomen vastustajiksi lohkoon 2 arpa heitti Viron, Georgian ja Ison-Britannian. Lohkot voidaan pelata joko erillisinä koti- ja vieraspeleinä tai turnausmuodossa. Lohkon maat sopivat turnausmuotoisesta pelaamisesta ja Ison-Britannian sekä Georgian luovuttua arvonnan tuloksena saamistaan ensisijaisista järjestämisoikeuksista turnaukselle, kolmannella sijalla oikeuksien osalta ollut Suomi ottaa karsintaturnauksen järjestääkseen.

Karsintaturnaus pelataan marraskuun  alussa, mutta peliohjelma on vielä vahvistamatta. Tarkemmat pelipäivät ja -paikat päätetään myöhemmin.

Viranomaisten päätöksiä odotetaan, vielä ei tiedetä voidaanko yleisöä ottaa tai kuinka paljon yleisöä voidaan ottaa. Rokotuspassin mahdollista voimaantuloa odotetaan mielenkiinnolla.

Lohkon kaksi parasta jatkaa MM-karsinnan toiseen vaiheeseen, joka pelataan maaliskuussa.

 

Koko käsipalloliiton historia nyt kaksissa kansissa! Tilaa Pihkassa palloon tai Fäst vid bollen nyt vaivattomasti verkosta.