Miesten maajoukkueen MM-karsintaturnaus Suomeen
Käsipallon miesten vuoden 2023 MM-lopputurnauksen Euroopan ykkösvaiheen karsintalohkot arvottiin viime viikolla Wienissä EHF:n pääkonttorissa ja nyt on Suomen lohkon osalta pelaamisesta päästy sopimukseen lohkon maiden kesken.
Suomen vastustajiksi lohkoon 2 arpa heitti Viron, Georgian ja Ison-Britannian. Lohkot voidaan pelata joko erillisinä koti- ja vieraspeleinä tai turnausmuodossa. Lohkon maat sopivat turnausmuotoisesta pelaamisesta ja Ison-Britannian sekä Georgian luovuttua arvonnan tuloksena saamistaan ensisijaisista järjestämisoikeuksista turnaukselle, kolmannella sijalla oikeuksien osalta ollut Suomi ottaa karsintaturnauksen järjestääkseen.
Karsintaturnaus pelataan marraskuun alussa, mutta peliohjelma on vielä vahvistamatta. Tarkemmat pelipäivät ja -paikat päätetään myöhemmin.
Viranomaisten päätöksiä odotetaan, vielä ei tiedetä voidaanko yleisöä ottaa tai kuinka paljon yleisöä voidaan ottaa. Rokotuspassin mahdollista voimaantuloa odotetaan mielenkiinnolla.
Lohkon kaksi parasta jatkaa MM-karsinnan toiseen vaiheeseen, joka pelataan maaliskuussa.










Suomen Käsipalloliitto
Finlands Handbollförbund
Finnish Handball Federation
Miesten Aktialiiga
Aktia Tulospalvelu
EHF European Cup
EHF Champions League
EHF European League
EHF
EHF Competence Academy
ehfTV
IHF
IHF Education Centre
