Miesten maajoukkueelle arvotaan tiistaina MM-karsintavastus

Miesten maajoukkueelle arvotaan tiistaina toisen MM25-karsintavaiheen vastustaja. Suomi selvitti ensimmäisessä vaiheessa tieltään Iso-Britannian, joka kaatui yhteismaalein 58-28. Tiistaina Suomelle arvotaan vastustaja karsintojen toiseen vaiheeseen.

Suomi on sijoitettu kakkoskoriin ja saa vastaansa ykköskorista joko Belgian, Liettuan, Ukrainan tai voittajan otteluparista Luxemburg-Israel, jota on siirretty Gazan tilanteen takia. Karsintaottelut ovat edessä maaliskuussa ja otteluparien voittajat etenevät 2. karsintavaiheen toiseen osaan.

Päävalmentaja Ola Lindgren odottaa arvontaa optimistisena ja ilman suuria ennakkotoiveita.

– Kovia pelejä on tiedossa – tuli vastaan mikä joukkue tahansa. Jäämme odottamaan mikä joukkue meille arvotaan ja etenemme sitten siitä, Lindgren kertoo ennakkotunnelmistaan.

Lähtökohtaisesti Lindgren ei näe vastustajavaihtoehdoissa ylitsepääsemätöntä haastetta ja Suomella olevan edellytykset edetä karsintojen viimeiseen vaiheeseen.

– Joukkueet ovat keskenään aika tasaväkisiä ja aika lailla samalla viivalla meidän kanssamme. Edessä on tiukkoja otteluita.

Suomen MM-karsintavastustaja arvotaan Wienissä Euroopan liiton pääkonttorissa tiistaina 21.11. kello 12.00 alkaen.