Miesten maajoukkue tiukassa paikassa sunnuntaina Liettuassa

Suomen miesten maajoukkue metsästää paikkaa MM-karsinnan seuraavaan vaiheeseen sunnuntaina Liettuaa vastaan.

Maat kohtasivat torstaina Vantaalla ja päätyivät tasalukemiin 20-20. Sunnuntaina pelattava toinen kohtaaminen siis ratkaisee, sillä jatkopaikka irtoaa yhteismaalien perusteella.

Suomi ei ihan parhaimpaansa pystynyt torstain kotiottelussaan, mutta jatkopaikka on kuitenkin edelleen omissa käsissä.

– Liettua tulee sunnuntaina ihan eri joukkueella ja meidän on oltava valmiina siihen. Lähtökohta voisi toki olla huonompikin ja uskon, että meillä on hyvät mahdollisuudet voittoon, torstaina Suomen parhaana pelaajana palkittu maalivahti Mikael Mäkelä ennakoi.

Suomen päävalmentaja Ola Lindgren odottaa myös omiltaan vahvempaa esitystä kuin kotiottelussa.

– Torstain kaltainen esitys ei vierasottelussa riitä. Meidän pitää saada hyökkäyspeliimme paljon lisää vauhtia ja liikettä.

Liettua ja Suomi kohtaavat sunnuntaina Alytusissa. Ottelu alkaa kello 18.00. Otteluparin voittaja etenee MM-karsinnan viimeiseen vaiheeseen, jossa vastassa toukokuussa on Unkari.

Mikäli ottelu on varsinaisen peliajan jälkeen tasan ja siis myös yhteismaalit tasan, ratkaistaan voittaja 7 metrin heitoilla.