Miesten maajoukkue tavoittelee Baltic Sea Cupin voittoa

Miesten maajoukkue aloittaa vuotensa perinteisellä Baltic Sea Cupilla, jonka isäntänä toimii tänä vuonna Liettuan Druskininkai.

Suomi kohtaa viikonlopun aikana ensin perjantaina Viron, lauantaina vastassa on Latvia ja turnaus päättyy isäntäjoukkuetta vastaan sunnuntaina. Turnaus toimii Suomelle tärkeänä valmistautumisena ennen maaliskuun EM-karsintoja.

Suomen joukkue kokoontui torstaina Siuntiossa, jossa joukkueella on lyhyt valmistautuminen ennen kuin se matkaa perjantaina pelipaikalle.

– Tämä on meille tärkeä turnaus. Tarvitsemme jokaisen mahdollisen päivän olla yhdessä, jotta voimme mennä eteenpäin. Olemme yleensä tulleet tänne nuorella joukkueella, mutta nyt meillä on paras joukkue matkassa. Se on lähes sama kuin marraskuun EM-karsinnoissa.

– Toiveissa on saada kolme kovaa ottelua ja on tärkeä päästä olemaan sekä pelaamaan yhdessä. Meillä ei jää ikävä kyllä paljon aikaa viikonloppuna harjoitteluun, mutta pelit ovat meille tärkeitä, Suomen päävalmentaja Ola Lindgren alustaa turnausta.

Otteluiden välillä on ainoastaan vajaa vuorokausi, joten vastuuta on luvassa kaikille pelaajille.

– Tällaisessa ottelutahdissa on pakko kierrättää pelaajia ja meillä on vain 16 pelaajaa mukana, joten kaikki tulevat saamaan runsaasti peliaikaa. Se on myöskin yksi tämän turnauksen tarkoituksista saada kaikille paljon minuutteja.

Lähtökohtaisesti joukkueet ovat hyvin tasaisia ja edellisvuosina joukkueiden välillä on nähty tiukkoja pelejä. Lindgrenille tärkeintä on ottelujen pelillinen anti.

– Tässä on neljä joukkuetta, jotka ovat kaikki aika lailla samalla tasolla ja samoilla sijoilla myös rankingissa. On vaikea arvioida voimasuhteita tarkemmin, kun en tiedä millaisilla joukkueilla vastustajat tulevat, mutta tulos ei ole tärkein asia. Haluamme pelata hyviä ja kovia pelejä, jotta voimme rakentaa peliämme kohti seuraavaa tasoa.

– Haluan nähdä, että menemme eteenpäin jokaisella osa-alueella ja toimimme yhtenä joukkueena sekä opimme tuntemaan toisiamme paremmin Lindgren korostaa.

Baltic Sea Cup, Druskininkai, Liettua:
Pe 10.1. kello 19.00 Suomi-Viro
La 11.1. kello 16.00 Latvia-Suomi
Su 12.1. kello 12.00 Liettua-Suomi

Ottelut striimataan Liettuan Käsipalloliiton You Tube -kanavalla:

https://www.youtube.com/@lturankinis/streams