Miesten maajoukkue kaatoi Färsaaret toistamiseen

Miesten maajoukkue otti sunnuntaina Pirkkolassa toisen voittonsa Färsaarista. Numerot sunnuntaina olivat Suomen eduksi hiukan niukemmat kuin lauantaina Hangossa eli 27-25 (15-12).

Suomi oli sunnuntain ottelussa lauantaita paremmin hereillä heti alusta asti. 5-3-tilanteen jälkeen hyökkäyspeli alkoi kuitenkin väliaikaisesti yskiä ja Färsaaret pääsi johtoon. Suomi sai kuitenkin nopeasti uudelleen juonesta kiinni ja Färsaarten ratkaisujen oltua puolestaan hätäisiä, tauolle mentiin kotijoukkueen johdossa.

Suomi piti johdostaan kiinni tauon jälkeenkin, vaikka kertaalleen Färsaaret pääsi jo maalin päähän. Lopussa Suomi kuitenkin saattoi varmistella voittonsa.

Suomi oli sunnuntaina ottelussa erittäin kokemattomalla joukkueella, mitä kuvaa hyvin se, että niin Fredrik Karlsson, Christoffer Thor kuin Niki Tuominenkin tekivät ottelussa ensimmäiset miesten maajoukkuemaalinsa.

– Mukana oli neljä ensikertalaista ja tänään käytettävissä vain 12 pelaajaa, joten rutiinia puuttui paljon. Kun miettii, että ehdimme harjoitella kerran yhdessä, niin pelillisestikin pitää olla ihan tyytyväinen. Ja totta kai tuloksellisesti myös, päävalmentaja Kaj Kekki totesi.

– Mitään ihmeitä ei haettukaan, siinä yhdessä harjoituksessa keskityttiin asioihin, jotka nämä pelaajat jo liigapeleistä osaavat.

Maajoukkueen ohjelma jatkuu tiiviinä. Kahden viikon kuluttua edessä on kaksoismaaottelua Japania vastaan ja siitä viikon päästä alkaa EM-karsinta kotiottelulla Valko-Venäjää vastaan. Nyt mukana oli runsaasti uusia kasvoja, mutta Kekki ei halunnut vielä arvioida nousiko esiin uusia nimiä karsintojakin ajatellen.

– Analysoidaan nämä viikonlopun ottelut nyt seuraavan vuorokauden aikana ja katsotaan sitten löytyykö mahdollisia nimiä 21 pelaajan ryhmään. Mukava joka tapauksessa, että pelejä on nyt edessä tiiviiseen tahtiin.

Suomi – Färsaaret 27-25 (15-12)

Suomen maalintekijät: Alexander von Numers 8. Miro Koljonen 6, Oscar Kihlstedt 4, Fredrik Forss 2, Benjamin Helander 2, Roni Syrjälä 2, Fredrik Karlsson 1, Christoffer Thor 1, Niki Tuominen 1