Miesten maajoukkue jatkoi Baltic Sea Cupia voittoisasti
Miesten maajoukkue otti toisen voittonsa Baltic Sea Cupissa, kun Latvia kaatui lauantain ottelussa 31-23 (13-10).
Suomi kaatoi perjantaina turnauksen avausottelussa Viron 29-28. Kuten Viroa vastaan, niin Suomi ei päästänyt Latviaa kertaakaan johtoon, vaikka joukkueet olivat muutaman maalin sisällä toisistaan käytännössä koko ottelun.
Suomi pystyi nostamaan tasoaan molemmissa päissä kenttää toisella puoliajalla ja pystyi pitämään koko ajan turvallisen hajuraon. Ottelun lopussa Suomi sai jo hieman hengähtää ja pääsi kaunistelemaan numeroita.
Suomen päävalmentaja Ola Lindgren oli erityisen tyytyväinen toisen puoliajan tasonnostoon.
– Olen tyytyväisempi toiseen jaksoon. Ensimmäisellä jaksolla olimme liian matalalla eivätkä etäisyytemme olleet oikeat, joka vaikeutti hyökkäyspelaamistamme. Toisella pystyimme parantamaan ja 18 tehtyä maalia on ihan hyvä lukema.
– Roope Ahlgren pelasi ensimmäisen miesten maaottelunsa ja onnistui pelinrakentajana hyvin sekä teki muutaman maalinkin, Lindgren kertasi ottelua.
Suomi päättää turnauksen sunnuntaina kohdatessaan isäntämaa Liettuan. Liettua voitti avausottelussaan Latvian niukasti maalilla ja kärsi puolestaan 32-38-tappion Virolle lauantain iltaottelussa. Näin Suomelle riittää tasapelikin turnausvoiton varmistamiseen.
Suomella on myös kalavelkoja maksettavanaan Liettualle, sillä joukkueet kohtasivat viime vuonna MM-karsintojen toisen vaiheen ensimmäisessä osassa, ja Liettua meni jatkoon ollen vahvempi seitsemän metrin kilpailussa.
Lindgren ei kuitenkaan muistele menneitä, vaan keskittyy olennaiseen.
– Se tulee olemaan kolmas peli lyhyen ajan sisään ja toivottavasti saamme akut ladattua siihen. Näin Liettuan ensimmäistä peliä ja he pelaavat vauhdilla.
– Tärkein asia on, että nämä ovat meille tärkeitä ja hyödyllisiä pelejä. Meillä on joitain pelaajia, jotka ovat vähällä vastuulla seurajoukkueissaan, joten he saavat tärkeitä minuutteja.
Turnauksen ratkaiseva ottelu Liettua-Suomi sunnuntaina klo 12: https://www.youtube.com/@lturankinis/streams
Miesten käsipallon Baltic Sea Cup, Druskininkai, Liettua
Latvia-Suomi 23-31 (10-13)
Suomen maalintekijät: Benjamin Helander 6, Robin Granlund 4, Max Granlund 4, Santeri Vainionpää 4, Roope Ahlgren 4, Roni Syrjälä 2, Linus Lindberg 2, Topias Laine 2, Kalle Kankaanpää 1, Jonathan Ekman 1, Fredrik Karlsson 1
2 min. ulosajot ja pelistä sulkemiset: Latvia 3×2 min., Suomi 2×2 min.