Miesten maajoukkue hakee jatkopaikkaa EM-karsinnoissa sunnuntaina

Suomen miesten maajoukkue kohtaa sunnuntaina Georgian vuoden 2022 EM-lopputurnauksen karsintojen toisen vaiheen eli Relegation Roundin toisessa osaottelussa.

Maat kohtasivat torstaina Tbilisissä ja tuloksena oli tasapeli lukemin 24-24. Päävalmentaja Ola Lindgren oli pääosin tyytyväinen esitykseen, mutta parannettavaakin kotiotteluun jäi.

– Toivottavasti pystymme kotikentällä pitämään kovempaa tempoa yllä koko 60-minuuttisen ajan, Lindgren totesi.

Sunnuntaina kyse on sananmukaisesti vain voitosta, sillä otteluparin yhteismaaleissa parempi joukkue etenee karsinnan seuraavaan vaiheeseen. Voittoresepti Lindgrenillä on selkeänä mielessä.

– Meidän on jatkettava samanlaista kurinalaista hyökkäyspeliä kuin Georgiassa sekä nostettava tempoa. Tuomarit antoivat heidän pelata kotikentällään aika hitaalla tempolla ja meidän on yritettävä saada heihin lisää painetta, joka voisi avata meille myös enemmän nopeita hyökkäyksiä. Lisäksi meidän on jatkettava samaa hyvää puolustuspelaamista.

Suomi on pelannut vahvasti Riihimäen Cocks Areenalla vastikään päättyneissä MM-karsinnoissa. Lingren toivoo, että kotiyleisö antaa tarvittavan tuen hyvän putken jatkamiselle ja sen myötä jatkopaikan saavuttamiselle.

– Toivottavasti saamme peliin hyvän kannustuksen, joka toisi meille voimaa. Kotiyleisön tuki on aina tärkeä ja ehkä he saavat myös vähän painetta tuomareiden suuntaan.

Ottelu Riihimäellä alkaa sunnuntaina kello 16.00.

Liput https://www.lippuagentti.fi/event/view?id=3465