Lasten- ja nuorten peluuttamissuositus
Käsipallokausi 2022-2023 on päässyt hyvään vauhtiin. On hienoa nähdä jälleen liikunnan, urheilun ja kilpailun riemua halleissa. Tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa käsipallossa jo pitkään olleesta aktiivisen peluuttamisen suosituksesta. Muistetaan antaa lapsien ja nuorten olla aktiivisia ja pelata peliä omalla tasollaan, lapset lapsina ja nuoret nuorina.
Haluamme painottaa aktiivista puolustamista, jotta nuorista tulee aikuisina hyvin liikkuvia ja peliä lukevia pelaajia. Liikkuva peli tuottaa myös paremmin jaksavia pelaajia, urheilullisuus tulee itsestään. Pelistä tulee haastavampaa ja hauskempaa lasten mielestä. Lisää oivaltamisen iloa ja rohkeutta omiin ratkaisuihin.
Rohkeaa aktiivisuutta ja 1 vastaan 1 -tilanteita pitää syntyä jatkuvasti, näin annamme kaikille oivat edellytykset kehittyä niin hyökkääjinä kuin puolustajina. Aktiivinen puolustus on haastavaa sekä pelaajille että valmentajille – erotuomareita unohtamatta. Haluamme korostaa hyvän puolustustyöskentelyn merkitystä; palkitaan nuorissa hyvää puolustusta eikä vain hyökkääjää ja maalintekijää.
Aktiivinen puolustaminen luo hyvät edellytykset pallonriistoille ja nopeille vastahyökkäyksille (maalivahdin nopeaa avausta ja rohkeutta myös korostettava) – kollektiivisuus nousee arvoonsa jo pallonriistotilanteessa ja voimme opettaa/oppia miten parhaat kanssapelaajat yhdessä reagoivat tilanteisiin.
Kansainvälinen käsipallo on siirtynyt monessa asiassa lähemmäs korinpallon maailmaa. Osaavat, aktiivisesti liikkuvat pelaajat mahdollistavat valmentajalle paljon enemmän taktisia mahdollisuuksia.
Peluuttamissuositus kokonaisuudessaan:
https://finnhandball.net/kilpailutoiminta/peluuttamissuositus-minit-a-juniorit/
3-3 puolustuksen perusteet:
3-2-1 puolustuksen perusteet: