Kroatia kaatoi Suomen miehet toistamiseen MM-karsinnassa

Kroatia ei antanut Suomen miesten käsipallomaajoukkueelle mahdollisuuksia joukkueiden kohdatessa MM-karsintojen toisen vaiheen toisessa osaottelussa Varazdinissa. Kroatia oli voittanut viikolla pelatun ottelun Vantaalla 13 maalin erolla ja lauantaina voittolukemat olivat 36-22 (18-10).

Kotijoukkue Kroatia tuli otteluun vahvasti ja otti heti kättelyssä muutaman maalin johdon, mutta Suomi taisteli itsensä vielä maalin päähän. Ensimmäisen jakson jälkipuolisko oli kuitenkin Kroatian. Se tuli vahvasti etenkin keskeltä juonikkailla hyökkäyksillä ja käytti myös hyväkseen tilanteet, kun Suomi pelasi ilman maalivahtia.

Suomi ei kyennyt käyttämään omia paikkojaan hyödyksi Kroatian kovan puolustuksen keskellä. Kroatia pääsikin tauolle kahdeksan maalin johtoasemassa.

– Pääsimme tilanteeseen 9-8, mutta sen jälkeen tuli huono vaihe ja peli oli yhtäkkiä 17-10. Sen jälkeen oli vaikea enää taistella voitosta, Suomen päävalmentaja Ola Lindgren mietti ottelun jälkeen.

Toisen puoliajan alussa Kroatia jyräsi laajalla rintamalla Suomen hukattua hyvätkin paikkansa. Puolivälissä Suomelle osui hyvä vaihe, jolloin se piti Kroatian pitkään nollilla ja sai kavennettua eroa. Toinen puoliaika oli kokonaisuudessaan tasaisempi, mutta paremmasta joukkueesta ei jäänyt epäselvyyttä.

Voiton myötä Kroatia eteni MM-lopputurnaukseen yhteismaalein 70-43.

– Kroatia oli 1-2 tasoa parempi kuin me. Meillä oli vaikeuksia tehdä maaleja Kroatian kovaa puolustusta vastaan. Teimme samoja virheitä kuin ensimmäisessä ottelussa, eli meillä oli paljon teknisiä virheitä ja niistä Kroatia pääsi nopeisiin hyökkäyksiin. Toivottavasti opimme näistä virheistä jatkoa ajatellen.

Lindgren näki ottelut Kroatian kaltaista huippujoukkuetta vastaan opettavaisina.

– Näimme sen eron huippujoukkueeseen ja tiedämme missä meidän on pystyttävä parantamaan yltääksemme seuraavalle tasolle. Meidän täytyy tehdä paljon töitä kehittyäksemme, sillä Kroatia oli fyysisesti vahvempi, nopeampi ja juonikkaampi, analysoi Lindgren.

MM-karsintaa, 2. vaihe, 2. osaottelu, Varazdin, Kroatia:
Kroatia-Suomi 36-22 (18-10)

Suomen maalintekijät: Roni Syrjälä 5, Benjamin Helander 4, Fredrik Forss 3, Miska Henriksson 2, Richard Sundberg 2, Robin Granlund 2, Gusten Montonen 2, Linus Lindberg 1, Santeri Vainionpää 1,

2 min. ulosajot: Kroatia 2 x 2 min. Suomi 3 x 2 min.

Koko käsipalloliiton historia nyt kaksissa kansissa! Tilaa Pihkassa palloon tai Fäst vid bollen nyt vaivattomasti verkosta.