Saksa liian kova vastus Suomelle

P96 aloitti tänään EM-karsinnat Berliinissä. Suomea ei tällä kertaa arpionni juurikaan ollut suosinut, vaan Suomi joutui yhteen kovimmista karsintalohkoista, jollei jopa kovimpaan. Ensimmäinen vastustaja oli isäntämaa Saksa, lohkon suuri ennakkosuosikki. Suosikinpaineet eivät vaikuttaneet saksalaisten peliin, vaan he juoksivat Suomen yli. Lopputulos 41-21 isännille.
Saksa karkasi heti ottelun alussa. Vaikkakin maalivahti Atte Pakarinen teki muutaman loistotorjunnan, Saksa johti jo 11-2 ensimmäisen puoliajan puolivälissä. Sen jälkeen Suomi pelasi parhaan jaksonsa. Puoliajalle mentiin Saksan 18-9 johdossa.
Toisella puoliajallakaan Suomella ei ollut missään vaiheessa laittaa tosissaan kapuloita Saksan rattaisiin ja isännät menivät menojaan.
– Eipä kaatunut tänään Berliinin muuri. Vastus oli toki aivan liian kovaa kaliiberia meille. Oltiin silti liian kilttejä molemmissa päissä ja uskallus puuttui. Kunnioitettin ehkä liian paljon vastustajia, sanoo päävalmentaja Mikko Koskue.
Hän lupaa että nyt nollataan tilanne ja siirretään katse huomiseen. Silloin vastaan asettuu Unkari, joka tänään vaivoin (30-28) voitti karsintojen neljännen joukkueen, Portugalin.
– Hyvällä pelillä kaikki on huomenna mahdollista, sanoo Koskue.

Suomen maalintekijät:

Oliver Helander 10 (2), Theo Westerlund 4, Ian Martin 2, Elias Nyman 1, Albert Rehnberg 1, Valto Kuusisto 1, Joonas Nieminen 1, Paavo Brummer 1.