Kekki tyytyväinen voittoon: ”Hyvä kokonaisuus”
Miesten maajoukkueen päävalmentaja Kai Kekki oli kokonaisuutena tyytyväinen hienoon viiden maalin vierasvoittoon Luxemburgista EM-karsinnan play-offs –kierroksen avauksessa.
Ottelun alussa maaleja tehtailtiin käytännössä vuorotahtia, mutta tauon alla Suomi alkoi saada otetta pelistä paremmin, eikä ottelua enää käsistään päästänyt.
– Hyvää taistelua kaikilta alusta lähtien, mutta hiukan liikaa tuli helppoja virheitä eikä puolustus ollut alussa ihan kohdillaan. Hyvä reagointi maalivahtivalmentajalta kuitenkin auttoi osaltaan ja Tuomas Laitinen tuli kentälle juuri oikeaan aikaan ja pääsi peliin hyviin heti sisään, Kekki kertoi.
Tauon jälkeen Luxemburg oli päästä peliin mukaan uudestaan.
– Hiukan tyhmiä virheitä ja ulosajoja tuli siihen alkuun, mutta sitten ryhdistäydyimme hyvin, Kekki totesi.
– Tämä oli kuitenkin kaikkiaan hyvä kokonaisuus meiltä. Vierasvoitot yleensäkään eivät ole mitään ihan tavallista herkkua ja nyt sellainen saatiin vielä hyvällä marginaalilla. Olen tyytyväinen tämän kisan ensimmäiseen erään ja toisessa sitten lauantaina nähdään mihin päädytään, Hyvät lähtökohdat sinne nyt ilman muuta kuitenkin saatiin.
Suomella oli omat murheensa loukkaantumisten kanssa jo ennen maajoukkueleiriä ja sen aikana. Ottelun alla tuli jobinpostia vielä lisää.
– Richard Sundbergin reisi on oireillut. Hän oli leirillä vielä ihan hyvin mukana, mutta nyt lääkärin suosituksesta päätimme, että parempi olla ottamatta riskejä hänen suhteensa. Siinä katosi kokoa etenkin puolustuksesta, mutta hyvin kentällä olleet pelaajat homman sitten lopulta hoitivat.