Suomi – Puola B, ensimmäinen osaottelu pelattu
Suomen naisten käsipallomaajoukkue pelasi ensimmäisen osaottelun Puolan naisten B-maajoukkuetta vastaan Siuntion Folksam areenalla torstaina 31.5.2018. Toinen osaottelu pelataan perjantaina 1.6. Pirkkolan palloiluhallissa.
Suomen joukkue on ollut kokoontuneena Kisalliossa maajoukkueleirillä ja leiri huipentuu tällä kertaa kahteen otteluun Puolan B-maajoukkuetta vastaan.
Siuntion osaottelu alkoi tasaisissa merkeissä, molempien joukkueiden hieman hermoillessa. Puolattaret pysyivät koko ensimmäisen erän muutaman maalin karkumatkalla, mutta varsinkin maajoukkueen debytantin Jenna Lohi Peltolan loistavat otteet maalissa pitivät Suomen iskuetäisyydellä. Ottelu oli vielä 26 minuutin kohdalla tilanteessa 8-10, mutta kun Puola teki erän lopussa muutaman pikamaalin, lähdettiin erätauolle tilanteessa 8-12.
Toinenkin erä alkoi tasaisissa merkeissä, Suomen naisten roikkuessa muutaman maalin takana. Peli oli toisessa erässä vielä 10 minuutin kohdalla 12-15, mutta sen jälkeen joukkueellemme tuli 10 minuutin maaliton hetki, jonka aikana Puola repäisi kahdeksan maalin johdon, josta kotijoukkue ei enää toipunut. Loppuerä mentiin jotakuinkin tasatahtiin ja Puolalle ensimmäisestä osaottelusta lopulta selkeä voitto.
Suomi – Puola B 15 – 25 (8-12)
Suomen maalintekijät
Hilli 4, Holopainen ja Näräkkä 3, Cainberg, Gammals, Jäntti, Lindholm ja Salokivi 1
Joukkueen päävalmentaja Tommy Suoraniemi ottelusta:
”Erittäin hyvä ensimmäinen erä, hyvää puolustuspeliä. Jaksoimme 45-50 minuuttiin asti sitten törmäsimme kovaan puolustukseen. Pelissä paljon hyvää, mutta vielä on paljon töitä.”
Suomen parhaan maalintekijän Johanna Hillin kommentti
”Ihan hyvä ensimmäinen puoliaika, tehtiin 8, päästettiin 12. Sitten Puola sai tulla aivan liian helposti meidän 3-3 korkeaa puolustusta vastaan. Nyt voimme huomista peliä varten katsoa mitä pystymme tekemään paremmin”.
Seuraava osaottelu pelataan jo heti perjantaina 1.6. Helsingissä, Pirkkolan palloiluhallissa. Ottelu alkaa klo 17.30 (lipunmyynti 16.30).
Liput ovelta vain 10 euroa.
Tervetuloa kannustamaan naisten maajoukkuetta!