Artikkelit

SUOMI – PUOLA B, TOINEN OSAOTTELU PELATTU

Suomen naisten maajoukkue kohtasi perjantaina Pirkkolan palloiluhallissa toistamiseen Puolan B-maajoukkueen.

Odotukset ottelulle olivat korkealla, olivathan naiset taistelleet hienosti ensimmäiset 45 – 50 minuuttia edellisenä päivänä Siuntiossa. Puolattaret tulivat kuitenkin tähän toiseen osaotteluun hyvin valmistautuneena ja vauhdilla. Vieraat repäisivät heti ottelun alkuun nopeilla seitsemän maalin johdon, suomalaisten tehdessä ensimmäisen maalinsa vasta kahdeksannella minuutilla. Suomi ei päässyt ottelussa seitsemää maalia lähemmäksi missään vaiheessa.
Yhtenä Suomen joukkueen positiivisena onnistujana voidaan mainita nuori Emma Aarnio. Siuntion ottelussa Emman maalihanat eivät vielä auenneet, mutta perjantaina Pirkkolassa Emma teki kolme maalia.

Suomi – Puola B 19 – 34 (7 – 17)

Suomen maalintekijät:
Kulju 4, Aarnio, Näräkkä ja Väyrynen 3, Hilli ja Jäntti 2, Cainberg ja Salokivi 1

Suomen päävalmentaja Tommy Suoraniemi: “Olen erittäin pettynyt tänään suoritukseemme kentällä. Olemme vuoden aikana ottaneet askeleita eteenpäin kehityksessä mutta se ei tänään näkynyt. Meillä oli erityisen vaikeata hyökkäyksessä ja vastustaja juoksi ylitsemme nopeilla vastahyökkäyksillä. Jotain positiivista niin toisella puoliajalla ryhdistäydyimme ja pelasimme paremman toisen puoliajan. Mutta kokonaisuutena valitettavan heikko esitys tänään”.

Inka Jäntti pelistä: “Vaikka oltiin valmistauduttu eilisen jälkeen ja puhuttu,  missä asioissa petraamme erityisesti yhteispelissä niin jalat olivat enemmän tukossa ja toteutus ei mennyt kuten suunnittelimme. Emme saaneet flow’ta päälle tänään. Yksittäisiä hyviä suorituksia oli tänäänkin mutta ei hyvää kokonaisuutta eikä pidempää jaksoa, jotta olisimme päässeet peliin kiinni”.

Suomen naisten maajoukkueen leiri päättyy tänään perjantaina ja Puolan B-maajoukkue palaa kotimaahansa lauantaiaamuna.

Suomi – Puola B, ensimmäinen osaottelu pelattu

Suomen naisten käsipallomaajoukkue pelasi ensimmäisen osaottelun Puolan naisten B-maajoukkuetta vastaan Siuntion Folksam areenalla torstaina 31.5.2018. Toinen osaottelu pelataan perjantaina 1.6. Pirkkolan palloiluhallissa.

Suomen joukkue on ollut kokoontuneena Kisalliossa maajoukkueleirillä ja leiri huipentuu tällä kertaa kahteen otteluun Puolan B-maajoukkuetta vastaan.

Siuntion osaottelu alkoi tasaisissa merkeissä, molempien joukkueiden hieman hermoillessa. Puolattaret pysyivät koko ensimmäisen erän muutaman maalin karkumatkalla, mutta varsinkin maajoukkueen debytantin Jenna Lohi Peltolan loistavat otteet maalissa pitivät Suomen iskuetäisyydellä. Ottelu oli vielä 26 minuutin kohdalla tilanteessa 8-10, mutta kun Puola teki erän lopussa muutaman pikamaalin, lähdettiin erätauolle tilanteessa 8-12.

Toinenkin erä alkoi tasaisissa merkeissä, Suomen naisten roikkuessa muutaman maalin takana. Peli oli toisessa erässä vielä 10 minuutin kohdalla 12-15, mutta sen jälkeen joukkueellemme tuli 10 minuutin maaliton hetki, jonka aikana Puola repäisi kahdeksan maalin johdon, josta kotijoukkue ei enää toipunut. Loppuerä mentiin jotakuinkin tasatahtiin ja Puolalle ensimmäisestä osaottelusta lopulta selkeä voitto.

Suomi – Puola B 15 – 25 (8-12)

Suomen maalintekijät
Hilli 4, Holopainen ja Näräkkä 3, Cainberg, Gammals, Jäntti, Lindholm ja Salokivi 1

Joukkueen päävalmentaja Tommy Suoraniemi ottelusta:
“Erittäin hyvä ensimmäinen erä, hyvää puolustuspeliä. Jaksoimme 45-50 minuuttiin asti sitten törmäsimme kovaan puolustukseen. Pelissä paljon hyvää, mutta vielä on paljon töitä.”

Suomen parhaan maalintekijän Johanna Hillin kommentti
“Ihan hyvä ensimmäinen puoliaika, tehtiin 8, päästettiin 12. Sitten Puola sai tulla aivan liian helposti meidän 3-3 korkeaa puolustusta vastaan. Nyt voimme huomista peliä varten katsoa mitä pystymme tekemään paremmin”.

Seuraava osaottelu pelataan jo heti perjantaina 1.6. Helsingissä, Pirkkolan palloiluhallissa. Ottelu alkaa klo 17.30 (lipunmyynti 16.30).
Liput ovelta vain 10 euroa.

Tervetuloa kannustamaan naisten maajoukkuetta!

Naisten maajoukkue EM-karsintaotteluihin valittu

Päävalmentaja Jan Hagman on valinnut seuraavat pelaajat naisten maajoukkuerinkiin kesäkuun alussa pelattaviin EM-karsintaotteluihin Puolaa ja Unkaria vastaan:

Maalivahdit:
Sonja Koskinen, Dicken
Charlotta Roos, Fredrikstad ballklub (NOR)
Linnéa Back, PIF

V6
Anna Harri, ÅIFK
Annika Näräkkä, Dicken

O6
Anna Lindholm, Baekkelaget HE (NOR)
Sara Jäntti, Sparta IF

K6
Ella Holopainen, Sparta IF
Jessika Gammals,  Dicken

9M
Betina Lillqvist, Dicken
Julia Lönnborg,  Skuru IK (SWE)
Ida Väyrynen, HIFK
Lotta Kulju, HIFK
Linda Cainberg, HIFK
Johanna Hilli, HIFK
Martina Genberg, Dicken
Carolina Rehnberg, GrIFK
Alexandra Roos, Skara HF (SWE)

Lopullinen joukkue valitaan toukokuun harjoitusten ja leirin jälkeen.

Kotiottelu Suomi – Puola pelataan keskiviikkona 1.6. klo 18:30 Vantaan Energia Areenalla. Vierasottelu Unkari – Suomi pelataan viimeisimmän tiedon mukaan sunnuntaina 5.6. Erdissä, joka sijaitsee Budapestistä n. 25 km.

Ennen varsinaista karsintaviikon leiriä Kisakalliossa naisten maajoukkue harjoittelee toukokuussa neljänä iltana Solvallan urheiluopistolla.