Puheenjohtaja Jari Henttonen täyttää 50 vuotta

Suomen Käsipalloliiton puheenjohtaja Jari Henttonen juhlii 50-vuotispäiväänsä tiistaina 11.3.2014.  HenttonenPitkän uran ensin pelaajana ja sen jälkeen joukkueenjohtajana ja sittemmin koko lajin johtotehtävissä tehnyt Henttonen on käsipallomies henkeen ja vereen.

Henttonen pelasi GrIFK:n riveissä SM-sarjaa kausina 1986-91 kaikkiaan 72 ottelua ja viimeisteli laitahyökkääjän tontilta 26 maalia. Vuonna 1991 Henttonen siirtyi pelaamaan alempiin sarjoihin ja otti samalla GrIFK:n miesten joukkueen joukkueenjohtajan tehtävät hoitaakseen. Joukkueenjohtajana hän oli juhlimassa myös seuran ainoaa miesten Suomen mestaruutta keväällä 1999.

Miesten maajoukkueen joukkueenjohtajana Henttonen toimi vuodet 2000-03 ja uudelleen vuonna 2005. Suomen käsipallomaajoukkueitten koordinaattorina hän on toiminut vuodesta 2003, jolloin hän nousi ensi kertaa myös käsipalloliiton hallitukseen. Hallituksessa hän on toiminut varapuheenjohtajana vuodet 2004-09 ja puheenjohtajana siitä eteenpäin.

Henttonen toimii lisäksi varajäsenenä Helsingin Urheiluhallien hallituksessa. Hän on myös Euroopan Käsipalloliiton vetoomustuomioistuimen (EHF Court of Arbitration) välimies.

Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitali kullatuin ristein puheenjohtaja Henttoselle myönnettiin kuluvan vuoden helmikuussa ja se luovutetaan hänelle tänään tiistaina. Lisäksi hän on saanut Suomen Käsipalloliiton hopeisen ansiomerkin.

Urheilutiedon SM-kilpailuihin Henttonen on osallistunut useana vuonna ja sijoittunut parhaimmillaan 19. sijalle.

Suomen Käsipalloliitto onnittelee puheenjohtajaansa merkkipäivän johdosta.

Kukkien ja muistamisten sijaanJari Henttonen toivoo lahjoitusta nuorille vähävaraisille maajoukkuepelaajillemme.

Tukilahjoitukset Käsipalloliiton tilille
Nordea FI73 2215 1800 0178 11
(Jari Henttosen nimikkorahasto)