Naisten maajoukkue valmiina Itävallan haastamiseen

Suomen naisten maajoukkue kohtaa Itävallan MM-karsinnassa torstaina vieraskentällä ja toistamiseen sunnuntaina kotiyleisön edessä Vantaan Energia Areenalla. Karsintojen seuraavaan vaiheeseen pääsevä maa ratkeaa kahden ottelun yhteistuloksella.

Suomen joukkue leireili syyskuun lopulla ja kohtasi kahdesti Ruotsin liigamaajoukkueen. Vielä ennen Itävalta-otteluita Suomi kohtasi tiistai-iltana Kirkkonummella maaottelussa Viron ja otti voiton selkein lukemin 36-21 (17-9).

– Parannettavaa jäi, vaikka paljon positiivistakin oli. Tämä oli valmistava ottelu ja hyvää oli se, että pääsimme harjoittelemaan 7 vastaan 6 -pelaamista, mikä voi tulla Itävaltaa vastaan ajankohtaiseksi myös, Suomen päävalmentaja Tomas Westerlund totesi.

– Torstaina edessä on kuitenkin ihan erilainen ottelu. Itävalta on selvästi kovempi vastus, se on paljon fyysisempi ja siihen meidän pitää pystyä vastaamaan. Meidän on oltava etenkin puolustuspelissä kovempia kuin tiistaina.

Westerlund painottaa Suomen joka tapauksessa lähtevän luottavaisin mielin MM-karsinnan vierasotteluun, joka pelataan torstaina Maria Enzersdorfissa kello 21.25 Suomen aikaa alkaen.

– Uskon ehdottomasti, että olemme valmiita ja pystymme Itävallan haastamaan. Tiistain pelistä jäi parannettavaa, mutta se palveli meitä nimenomaan valmistautumisena Itävaltaa vastaan ja pääsimme kokeilemaan vielä asioita ja saimme pelituntumaa kaikille, Westerlund sanoo.

– Ainoastaan Julia Lönnborg ei pelannut tiistaina, mutta on torstaina mukana ja tuo meille myös lisää fyysisyyttä puolustukseen – sitä tarvitsemme.

Ratkaiseva toinen osaottelu pelataan Vantaan Energia Areenalla sunnuntaina 6.11. kello 15.00.