Montenegro-ottelun panokset korkealla – EM-kisapaikka molempien ulottuvilla

Miesten EM-karsintojen ratkaisut nähdään toukokuussa pelattavilla kahdella ottelukierroksella. Kahdestakymmenestä karsintojen kautta saavutettavasta EM-kisapaikasta vasta neljä on täytetty. Jokaisen lohkon kaksi parasta ja neljä parasta kolmosta selviää suoraan Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa tammikuussa 2026 pelattavaan EM-lopputurnaukseen.

Paikkansa kisoihin ovat varmistaneet isäntämaiden Tanskan, Norjan ja Ruotsin sekä hallitsevan Euroopan mestarin Ranskan lisäksi Islanti, Kroatia, Slovenia ja Portugali. Suomen lohkossa Unkari voi varmistaa lohkovoittonsa 7.5., Slovakiassa. Suomi ja Montenegro kamppailevat lohkon toisesta suorasta jatkopaikasta 8.5. loppuunmyydyllä Vantaan Energia Areenalla.

Maat aloittivat EM-karsinnat marraskuussa Podgoricassa, jossa Suomi oli lähellä todellista käsipallopommia, kun Montenegro kykeni voittamaan sinivalkoiset yhdellä maalilla 29–28. Seuraavassa ottelussaan Montenegro voitti Slovakian 38–25. Maaliskuussa, samaan aikaan kun Suomi selvitti Slovakian kahdesti, Montenegro pelasi kaksi ottelua Unkaria vastaan. Otteluista ensimmäisen Unkari voitti vieraissa 29–26, toisessa ottelussa maat tasasivat pisteet 29–29, jättäen lohkon lopullisen ratkaisun vielä avoimeksi.

Katso marraskuisen Montenegro-Suomi -ottelun parhaat palat

Seitsemän kertaa EM-kisoissa, kahdesti MM-kisoissa

Käsipallo on yksi Montenegron suosituimmista ja menestyneimmistä joukkuelajeista. Laji kuuluu maan viiden suosituimman joukkuelajin joukkoon jalkapallon, koripallon, lentopallon ja vesipallon rinnalla. Naisten maajoukkue on kulkenut menestyksessä miesten edellä – se voitti Euroopan mestaruuden vuonna 2012, saavutti samana vuonna hopeaa Lontoon olympialaisissa ja nappasi EM-pronssia kotikisoissaan 2022.

Vuonna 2006 Serbiasta irtautunut reilun 600 000 asukkaan Montenegro on itsenäistymisensä jälkeen ollut säännöllisesti mukana miesten käsipallon arvoturnauksissa. Maa debytoi EM-kisoissa 2008, jolloin se sijoittui 12:nneksi. Se eteni kisoissa pääsarjaan, mikä oli merkittävä saavutus juuri itsenäistyneelle maalle.

Vuonna 2022 Montenegro paransi parhaan EM-sijoituksensa 11:nneksi Unkarissa ja Slovakiassa pelatuissa kisoissa. Vuoden 2024 EM-kisoissa sijoitus oli 14:s. MM-kisoissa maa on esiintynyt kahdesti, sijoittuen parhaimmillaan 18:nneksi vuonna 2023. Tammikuussa 2025 pelatuista MM-karsinnoista Montenegro putosi hävittyään ratkaisevalla kierroksella Italialle yhteismaalein 66–58.

Montenegro on osallistunut miesten EHF EURO -lopputurnaukseen seitsemän kertaa: 2008, 2014, 2016, 2018, 2020, 2022 ja 2024. Parhaat sijoitukset ovat 11. sija vuodelta 2022 ja 12. sija debyyttiturnauksesta 2008. Vuonna 2024 Montenegro oli 16:s.

Lajilegendojen kohtaaminen

Suomen maajoukkuetta valmentava Ola Lindgren valittiin käsipallon Hall of Fameen vuonna 2023, ja Montenegro-ottelussa hän saa vastaansa toisen lajilegendan. Ranskalainen Didier Dinart nimettiin Montenegron päävalmentajaksi EM2026-karsintojen alla, ja hänen ensimmäinen ottelunsa oli juuri Suomea vastaan.

Didier Dinart (synt. 1977) pelasi Ranskalle ensimmäisen maaottelunsa 1996 ja viimeisen 2012. Erityisesti loistavana puolustuspelaajana tunnettu ”Le Roc” (”Kallio”) esiintyi lähes 16 vuoden aikana 231 maaottelussa.

Pelaajana Dinart on kolminkertainen maailmanmestari (2001, 2009 ja 2011), kaksinkertainen olympiavoittaja (Pekingissä 2008 ja Lontoossa 2012) ja kaksinkertainen Euroopan mestari (2006 ja 2010). Hänet nimettiin käsipallon Hall of Fameen 2023. Pelaajauransa Dinart päätti vuonna 2013 PSG:ssä.

Valmentajana Dinart johti Ranskan maailmanmestariksi vuoden 2017 MM-kisoissa. Hän on valmentanut Ranskan ja Montenegron lisäksi Saudi-Arabian maajoukkuetta ja seuratasolla Ranskan liigan US Ivryä.

Suora jatkopaikka molempien tavoitteena

Montenegron sijoitus EHF:n tuoreimmassa rankingissa on 14. (lohkon muista maista Unkari on 6., Slovakia 24. ja Suomi 31.), ja se on toistaiseksi voittanut kaikki viisi maiden keskinäistä ottelua, mutta tasaista on ollut. Kaikki ottelut ovat olleet EM-karsintoja.

  • 6.11.2024 Podgorica, Montenegro-Suomi 29-28
  • 6.1.2007 Budva, Montenegro-Suomi 41-27
  • 3.1.2007 Vantaa, Suomi-Montenegro 26-28
  • 21.6.2003 Pljevlja, Serbia ja Montenegro-Suomi 36-28
  • 15.6.2003 Helsingin jäähalli, Suomi-Serbia ja Montenegro 29-31

Montenegro

EM-kisat

Lopputurnauskertoja: 7
2024 sijoitus 14/24
2022 sijoitus 11/24
2020 sijoitus 18/24
2018 sijoitus 16/16
2016 sijoitus 16/16
2014 sijoitus 16/16
2008 sijoitus 12/16

MM-kisat

Lopputurnauskertoja: 2
2013 sijoitus 22/24
2023 sijoitus 18/32

EM2026

Karsintalohkon 2 sarjatilanne:

Unkari 4 3 1 0 127 : 110 7
Montenegro 4 2 1 1 122 : 121 5
Suomi 4 2 0 2 99 : 107 4
Slovakia 4 0 0 4 113 : 123 0

Suomen ottelut karsintalohkossa:

06.11.24 Montenegro – Suomi 29 – 28
10.11.24 Suomi – Unkari 23 – 32

13.03.25 Suomi – Slovakia 22 – 21
16.03.25 Slovakia – Suomi 25 – 26

08.05.25 Suomi – Montenegro
11.05.25 Unkari – Suomi

  • Lohkon päätöskierroksen ottelu Unkari-Suomi pelataan sunnuntaina 11.5. Nagykanizsassa.
  • Viaplay lähettää ottelun suorana lähetyksenä alkaen kello 18:55.