Miesten käsipallomaajoukkue nimetty EM-karsintalohkon avausotteluihin
Vuoden 2022 käsipallon EM-lopputurnauksen karsintalohko käynnistyy Suomen osalta marraskuun alussa pelattavilla kahdella ottelulla. Vastassa on ensin Pohjois-Makedonia vieraissa ja sen jälkeen Tanska kotona.
Suomen päävalmentaja Ola Lindgren on nimennyt joukkueensa karsinnan avausotteluihin. Suomi selvitti tiensä karsinnan lohkovaiheeseen kaatamalla alkuvuodesta esikarsinnassa Georgian.
– Haluamme jatkaa siitä mihin jäimme tammikuussa. Luonnollisesti vastustajat ovat eri tasoa, mutta meidän on kohdattava näitä kovia joukkueita kehittyäksemme, Lindgren linjaa.
– Yritämme jatkaa joukkueen kehitystä, vaikka tässä on ollut pitkä tauko ja kaikenlaista. Olen katsellut pelejä ja tarkkaillut pelaajia ja meillä oli myös yksi hyvä leiri kesällä.
Nyt nimetyssä joukkueessa ei suuria muutoksia aiempaan ole, mutta yksi iso kysymysmerkki kuitenkin.
– Suurin huolenaihe on Nico Rönnbergin loukkaantuminen ja hänen tilannettaan seurataan tarkasti. Hän on meille luonnollisesti tärkeä pelaaja, mutta jos hän ei pysty pelaamaan, niin jonkun muun on otettava hänen paikkansa, Lindgren toteaa.
Edessä on kova joka tapauksessa todella kova haaste etenkin hallitsevan maailmanmestarin Tanskan muodossa.
– Pohjois-Makedonia on kova joukkue ja kaikki tietävät Tanskan olevan huippujoukkue. Pelaamalla näitä kovia joukkueita vastaan pystymme kehittymään. Lähdemme tekemään näissä tulevissa otteluissa parhaamme.
Pohjois-Makedonia ja Suomi kohtaavat keskiviikkona 4.11. Suomen ja Tanskan välinen ottelu pelataan puolestaan Vantaan Energia Areenalla lauantaina 7.11. kello 17.00.
EM-karsintalohkon neljäs joukkue on Sveitsi. Lohko pelataan kaksinkertaisena sarjana ja kaksi parasta etenee EM-lopputurnaukseen. Lisäksi neljä parasta lohkokolmosta kaikkiaan kahdeksasta karsintalohkosta pääsee lopputurnaukseen.
Joukkue karsintaotteluihin:
MV
Mikael Mäkelä, Dicken
Patrik Roslander, Dicken
Joonas Klama, Bergischer HC, GER
V6
Teemu Tamminen, Riihimäen Cocks
Benjamin Helander, Alingsås HK, SWE
V9
Nico Rönnberg, US Ivry, FRA
Max Granlund, Dicken
Robin Granlund, GrIFK
Peik Sjöblom, ÅIFK
K9
Ian Martin, Dicken
Oscar Kihlstedt, HK Varberg, SWE
O9
Miro Koljonen, Fjellhammer IL, NOR
Richard Sundberg, GrIFK
O6
Roni Syrjälä, Riihimäen Cocks
Sebastian Säkkinen, BK-46
K6
Fredrik Forss, GrIFK
Oscar Berglund, ÅIFK