Miesten käsipallomaajoukkue kohti Slovakia-otteluita
Miesten käsipallomaajoukkue katsoo jo kohti EM-karsintaotteluita Slovakiaa vastaan. Joukkue kokoontuu maanantaina ja kohtaa Slovakian kahdesti. Ensin joukkueet iskevät yhteen Vantaan Energia Areenalla 9.3. ja vierasottelu on edessä 12.3.
Kumpikin maa kärsi EM-karsintojen avausotteluissa viime vuoden puolella kaksi tappiota ja hakee nyt avauspisteitään karsintalohkossa.
Suomen päävalmentaja Ola Lindgren nimesi miehistönsä Slovakiaa vastaan jo helmikuun alkupuolella, mutta ryhmään on jouduttu tekemään yksi muutos.
– Fredrik Karlsson loukkaantui eikä voi ikävä kyllä osallistua peleihin, Lindgren kertoo.
– Kaikki muut ovat tämän hetken tiedon mukaan pelikunnossa. Toivotaan, että näin on myös ensi viikonlopun SM-liigan kierroksen jälkeen, Lindgren jatkaa.
Slovakiaa vastaan Suomi lähtee täydellä 16 pelaajan ryhmällä. Lisäksi Dickenin Anton Koskue oli kutsuttu jo maajoukkueen mukaan harjoittelemaan yhdessä HIFK:n Nicolas Reenpään kanssa. Nuorten maajoukkueissa vahvasti esiintynyt 17-vuotias Koskue saakin näyttöpaikkansa nyt miesten maajoukkueessa Karlssonin loukkaantumisen myötä.
– Olemme kutsuneet mukaamme harjoittelemaan Koskuen ja Reenpään katsastaen heitä tulevaisuutta silmällä pitäen, mutta nyt Koskue ottaa askeleen ylöspäin, Lindgren kertoo.
– Hän on Karlssonin tavoin keskipuolustaja, joten hän täyttää sen paikan luonnollisesti. Hän on tulevaisuuden nimi ja on hyvä päästä katsomaan häntä tässä ympäristössä, Suomen päävalmentaja Ola Lindgren totesi vaihdoksesta.
Suomen joukkue Slovakia-otteluihin:
Mikael Mäkelä (mv), Redbergslid (SWE)
Patrik Roslander (mv), GrIFK
Jonathan Ekman, BK-46
Max Granlund, Alingsås (SWE)
Robin Granlund, GUIF (SWE)
Viktor Grönmark, HIFK
Edward Hammarberg, Oftersheim-Schwetzingen (GER)
Benjamin Helander, Rhein-Neckar Löwen (GER)
Miska Henriksson, BK-46
Thorsteinn Hjalmarsson, Fram (ISL)
Kalle Kankaanpää, GrIFK
Anton Koskue, Dicken
Linus Lindberg , Varberg (SWE)
Gusten Montonen, AMO (SWE)
Roni Syrjälä, Dicken
Fredrik Von Troil, GrIFK