Kurinpitovaliokunnan päätös koskien A-poikien ottelua PIF-HIFK
HIFK:n A-pojat ovat jääneet saapumatta otteluun 31.10.2014.
Kilpailusääntöjen mukaisesti he ovat luovuttaneet, ottelun tulos on 10-0. A-poikien ottelua ei määrätä uudelleen pelattavaksi.
HIFK:ta rangaistaan tästä 100 euron sakolla.
Perusteluna päätökselle on, että ottelun luovuttaminen on kilpailukutsunkin mukaan rangaistavaa eli sitä ei voida hyväksyä:
Luovutus on kurinpitosääntöjen 10 §:ssä tarkoitettu laiminlyönti, josta seuraa voidaan rangaista ja se voi johtaa sekä kilpailusta sulkemiseen että kurinpitosääntöjen 11 §:n mukaiseen korvausvastuuseen.
HIFK ei ole esittänyt hyväksyttävää syytä luovutukselle. Hyväksyttävänä syynä voisi pitää samantapaista syytä kuin ottelusiirrollekin, tosin täytyisi olla vieläkin äkillisemmästä tapauksesta kysymys.
A-pojissa pitää muistaa, että joukkuetta voidaan sääntöjen mukaan täydentää aina nuoremmilla pelaajilla. Varsinaisten A-poikien ollessa osin estyneitä, voi seura siis täydentää joukkuettaan nuoremmilla, jolloin saadaan ottelu pelattua. HIFK:lla on myös B-poikajoukkue.
Sakon määrän osalta sitä pidetään oikeudenmukaisena rangaistuksena ja sakon määrä on kaksi kertaa ottelusiirrosta menevä siirtomaksu.
Päätöksestä voi valittaa kurinpitosääntöjen mukaisesti.
Kurinpitovaliokunnan puolesta
Tapani Norros
puheenjohtaja










Suomen Käsipalloliitto
Finlands Handbollförbund
Finnish Handball Federation
Miesten Aktialiiga
Aktia Tulospalvelu
EHF European Cup
EHF Champions League
EHF European League
EHF
EHF Competence Academy
ehfTV
IHF
IHF Education Centre