Kurinpitokäsittelyn prosessi

Viime päivinä sosiaalisessa mediassa on keskusteltu tapauksesta, jossa pelaaja sai yhden ottelun pelikiellon.

Virheellisen tiedon kumoamiseksi ja tietoisuuden lisäämiseksi avaamme alla kurinpitokäsittelyn prosessia.

Kurinpitokäsittely voi käynnistyä mm. seuraavilla tavoilla:

  • erotuomarin raportin perusteella
  • delegaatin raportin perusteella
  • muun kurinpitopäällikölle tehdyn ilmoituksen perusteella
  • kurinpitovaliokunnan puheenjohtajan päätöksen perusteella

Kurinpitomenettelyssä kuullaan aina kaikkia osapuolia. Näin on tehty myös keskustelussa olleessa tapauksessa.

Kurinpitopäällikkö tekee tämän jälkeen ratkaisunsa ja kurinpitopäätös toimitetaan kaikille osapuolille. Päätöksestä selviää rangaistus, perustelut päätökselle ja sääntökohdat, joihin päätös perustuu.

Päätöksestä valittaminen:

  • kurinpitopäällikön päätöksestä voi valittaa kurinpitovaliokunnalle.
  • kurinpitovaliokunnan päätöksestä voi valittaa liittohallitukselle, liittohallituksen päätöksestä Urheilun oikeusturvalautakunnalle.

Tutkimme mahdollisuutta jatkossa julkaista kurinpitopäätös liiton kotisivuilla kokonaisuudessaan silloin kun kyseessä on aikuinen henkilö tai seura. Aikaisemmin julkaistiin kurinpitopäätöksestä tiivistelmä.

Yksityiskohtaiset Kilpailusäännöt ja Kurinpitosäännöt löytyvät liiton nettisivuilta:

https://finnhandball.net/kilpailutoiminta/saannot-ja-ohjeet/