Käsipalloliiton uusi kunniapuheenjohtaja Tapio Arponen on pitkän linjan käsipallomies

Kansainvälisiin tehtäviin ja delegaatiksi

Toiminnanjohtajuuden aikana Arponen oli mukana lähes kaikissa kansainvälisissä kongresseissa puheenjohtajan työparina. 1980-luvulla oli vain Kansainvälinen käsipalloliitto IHF. Euroopassa oli kuitenkin vahva tahto perustaa oma käsipalloliitto, ja Suomella on oma osuutensa sen perustamisessa.

– Oli sellainen Länsi-Euroopan yhteistyöryhmä, jonka tavoitteena oli perustaa jossain vaiheessa Eurooppaan käsipalloliitto. Suomi oli siellä aktiivinen lähinnä puheenjohtaja Henrik Vænerbergin ansiosta. Hän oli saanut joiltakin entisiltä hallituksen jäseniltä ohjeeksi että “muista nyt, että olet siellä pienen liiton mies, niin ei siellä kannata paljoa soittaa suuta. Kyllä siellä isot maat – Saksat ja Ranskat – päättää kuitenkin kaiken.”

– Henrik oli kuitenkin kaveri, joka ei suinkaan siihen tyytynyt. Hänen mielestään siellä pitääkin pitää meteliä sen takia, että me ollaan pieni. Hän sai suunsa auki saksaksi, ranskaksi, englanniksi, suomeksi ja ruotsiksi. Hänellä oli kaikki oleelliset kielet hallussa, varsinkin ranska, ja se oli erittäin tärkeää, koska ranskalaisille kelpasi siihen aikaan vain ranska. IHF:n virallinen kieli oli saksa, toinen ranska ja vasta kolmas kieli oli englanti. Mulle se sopi hyvin koska mulla saksa oli hyvin hallussa.

Kaksikko piti Suomen mainetta kokouksissa yllä ja Käsipalloliiton siihen astisista hankkeista suurimman – Projekti 60:n – ansiosta Suomi sai järjestettäväkseen ikäluokan vuoden 1983 MM-kisat, ja vielä 1990 C-sarjan MM-kisat.

P62 ryhmä Teramon matkalla kesällä 1983.

– Molemmat niistä meni jopa taloudellisesti plussan puolelle! Siitä olen aika tyytyväinen, koska se oli aika iso vääntö. Niissä 1990-kisoissa meidän pelastus oli se, että Länsi-Saksa pelasi kisoissa – ja jäi vielä Suomen taakse. Olimme siitä hyvin iloisia, vaikka se johtuikin vaan siitä, että ne hävisi Norjalle.

Euroopan käsipalloliiton perustaminen tuli ajankohtaiseksi ja mahdolliseksi kun Neuvostoliitto hajosi. EHF:n perustamisasiakirjat allekirjoitettiin Berliinissä 1991. Suomea edustivat siellä puheenjohtaja Matti Vartia ja varapuheenjohtaja Kenneth Jansson.

– Itse en ollut siellä ja se mua vähän nyppii. EHF:ssä olin sitten jatkuvasti kaikissa paleteissa mukana. Kun jätin käsipalloliiton keväällä 1998 – tätä en tiedä varmasti, mutta näin mulle on kerrottu – EHF:stä oli tullut pyyntö että mut nimettäisiin delegaatiksi. Sanoin että tottakai olen aina valmis uuteen.

Pääsihteerit EHF Handball Management -seminaarissa Wienissä 1997.

Delegaatiksi ilman erotuomarikokemusta

Arposesta tuli yksi ensimmäisistä delegaateista, joka itse ei ole tuominnut käsipallo-otteluita.

– Se ei ollut tärkeää, mutta se, että tuntee käsipallon ja osaa säännöt, oli. Ajatuksena siellä oli alkaa muokata delegaatin tehtäviä.

Delegaattikurssille Arponen osallistui syksyllä 1998 ja heitettiin saman tien syvään päähän. Ensimmäinen peli oli Färsaarilla, toinen Kielissä, ja saman vuoden marraskuussa Arponen oli jo Volgogradissa – koska EHF:n oletus oli, että kaikki suomalaisethan osaa venäjää.

– Vastasin heille, että se jos Heikki Tuominen meillä osaa venäjää, ei tarkoita että kaikki muut käsipalloilijat osaisi, Arponen nauraa.

Kouluttautuminen oli jatkuvaa ja tehtävä kehittyi koko ajan.

– Koko ajan kaikilla kursseilla, mitä me käytiin ennen kisoja ja niiden välissä, tarkistettiin tietoja. Se kehittyi koko ajan ja sillä varmistettiin se, että ne jotka istuu siellä pöydän ääressä tuomareiden tukena, on korkea laatutaso. Selvisin sitten loppuun asti siitä ilman suurempia mokia matkan varrella.

Delegaattina Arposella hurahti pitkälti toistakymmentä vuotta. 2000-luvulla hän oli mukana pääsääntöisesti kaikissa huippujoukkueiden peleissä, lukuisissa eri finaaleissa, mukaan lukien kerran EHF Champions Leaguen Final4:ssa Kölnissä. 2010-luvulla hän oli mukana miesten EM-kisoissa Serbiassa, Tanskassa ja Puolassa, joka oli hänen turnaus ennen kuin ikäkatto tuli vastaan.

– Mulla oli etuna se, että en ollut missään päivätöissä sitten 2000-luvun alun jälkeen, ja kun pääsin virallisesti eläkkeelle kun täytin 60, niin mulla oli tietysti paljon aikaa. Olin siinä mielessä helppo delegaatti, että saatoin lähteä peliin myös keskellä viikkoa. Norjalainen huipputuomari, joka on siviilissä juristi, ei pysty viikolla lähtemään. Niillä on tuhannen euron tuntiliksa muutenkin, niin ei ne lähde. EHF:llä oli tietysti tiedossa miten kukakin oli käytettävissä, ja kaikilla ei silloin ollut mahdollisuutta lähteä ihan noin vaan. Mä pystyin, ja usein kävikin soitto, että voitko lähteä.

Delegaatit Arponen ja Ruocco, ITA (vain käsi näkyy) pysäyttävät kellonsa sekunnin sadasosalleen samaan aikaan, naisten EM-kisoissa Unkarissa 2004.

Pitkään kansallisella ja kansainvälisellä tasolla delegaattina toimineella Arposella on ehdoton mielipide tehtävän tarpeellisuudesta:

– Sen haluan nyt sanoa asiaan liittyen, kun liittokokouksessa pidettiin mielenkiintoinen puheenvuoro delegaateista siitä näkökulmasta, että tarviiko otteluissa olla delegaatteja, ainakaan kaikissa otteluissa.

– Silloin 1998 korostettiin heti ensimmäisellä kurssilla, että tehtävä kehittyy ja pyritään siihen että delegaatti olisi enemmänkin Event manager, joka hallitsee koko ottelutapahtumaa kaikkinensa, ja on se ylin tappi siellä. Ja siihen suuntaan se on sitten kehittynytkin.

Arponen painottaa, että pääsarjoissa täytyy jokaisessa pelissä ehdottomasti olla delegaatti, jotta siellä olisi joku, joka on päävastuullinen ottelutapahtumasta, ja joka osaa toimia paikan päällä niiden sääntöjen ja ohjeiden mukaan joihin kaikki ovat sitoutuneet.

– Seurat on sitoutuneet tiettyyn sääntömalliin, jonka mukaan toimitaan. Jos siellä ei ole ketään, joka johtaa sitä tapahtumaa, on erittäin suuri riski että sitten ei pystytä puuttumaan mahdollisiin väärinkäytöksiin tai sellaisiin virheisiin, jotka on ulkopuolella sen, mitä erotuomarit tekee.

Arposen mukaan käsipallon – kuten monen muunkin urheilulajin – tärkein ulospäin näkyvä asia on se, minkälaista kilpailutoimintaa niiden pääsarjat ovat, ja jos jokin asia kiinnostaa kansallisesti, niin se on niiden pääsarjat – kiinnostaa ne sitten isompaa tai pienempää populaatiota.

– Toivon että liiton päättävät elimet ja seurat erityisesti ymmärtää sen että tämä on se ainoa tie jolla voidaan vakuuttaa tapahtuman kulku. Se on kaikkien osapuolien oikeusturvan kannalta ainoa oikea tapa.

EHF:n puheenjohtaja Staffan Holmqvist pitää yhteenvetopuhetta delegaateille ja tuomareille nuorten EM-kisojen päätteeksi Luxemburgissa 2001. Punaisessa takissa Jean Brihault, jonka kanssa Arponen toimi delegaattina finaalissa CRO vs DEN.

Delegaattiuran jälkeenkin Arposella on riittänyt vientiä kansainvälisessä käsipallossa. Vuonna 2008 hänet kutsuttiin EHF:n Arbitration Tribunaliin, joka käsittelee raportteja ja joka antaa niistä sitten erilaisia sanktioita. EHF:n yleiskokous valitsi hänet elimen vice presidentiksi kahdelle nelivuotiskaudelle.

– Meillä SKPL:ssä on kurinpitovaliokunta ja kurinpitopäällikkö. EHF:n elin on nykyiseltä nimeltään Court of Handball, ja Tribunal oli sen edeltäjä. Toinen aste on Court of Appeal ja sitten on vielä ECA, eli European Court of Arbitration, joka on erillään EHF:stä. Siinä kumpikin osapuoli valitsee tietystä listasta edustajansa ja yhdessä valitsevat puheenjohtajan sille. Tällanen kolmikko on se viimeinen oikeusaste. Kaiken lähtökohtana on se, että asiat pysyy mahdollisimman pitkään lajin sisällä. Rikoskuvioissa mennään sitten kunkin maan lainsäädännön mukaan.