Juniorivalmennusverkosto käynnistyy – vielä mahtuu mukaan keväälle 2023!
Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Suomen Käsipalloliitolle taloudellisen avustuksen, joka on suunnattu lasten ja nuorten urheilun parissa työskentelevien ohjaajien ja valmentajien osaamisen kehittämiseen.
Tuki tullaan osoittamaan uuden osaamisen kehittämiskonseptin ympärille. Lokakuussa alkava juniorivalmennusverkosto tulee kutsumaan koolle käsipalloseurojen motivoituneet valmentajat erilaisten koulutuskokonaisuuksien ympärille. Verkoston tapahtumissa tullaan käsittelemään lasten ja nuorten valmennuksessa tärkeitä valmentajan ominaisuuksia sekä kehittämään kokonaisuudessaan suomalaista käsipalloa.
Mikä on juniorivalmennusverkosto
Juniorivalmennusverkoston tavoite on kerätä yhteen seuroissa toimivia lasten- ja nuorten valmentajia oppimaan uutta sekä jakamaan tietotaitoaan. Koulutuksen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Kisakallion Urheiluopiston asiantuntijat, sekä Suomen Käsipalloliiton kouluttajat. Tavoitteena on kehittää ja yhdistää suomalaista käsipallovalmennuskulttuuria tuomalla uusia oppeja valmentajille niin ulkopuolisilta kouluttajilta, kansainvälisistä trendeistä ja tutkimuspohjaisista teorioista. Haluamme antaa motivoituneille valmentajille lisää työkaluja ja valmennusosaamista arkeen sekä arjessa jaksamiseen.
Aikataulu ja koulutusten teemat
Juniorivalmennusverkosto alkaa nopealla aikataululla ja muodostuu 2 webinaarista, kahdesta viikonlopun yli kestävästä koulutuskokonaisuudesta sekä mentorointitapahtumista.
Webinaari 1:
Tiistai 4.10. klo 17.00-21.00
- Juniorivalmennusverkoston aloitus ja sisällöt. Meidän urheilu käsipallossa/valmennuskulttuurin kehittyminen. Kouluttajien esittäytyminen.
- Taito/teoriatausta (Pauliina Vastamäki/Markus Saaristo)
- Psyykkinen 1 (Dionne Pounds)
Lähijakso 1:
Pe-Su 14.-16.10., aloitus perjantaina klo 16.00 Kisakallion Urheiluopistolla, lopetus sunnuntaina FIN-NOR maaotteluun Energia Areenalla
- Taitoteema/toiminnassa oppiminen eli käytäntö (Pauliina Vastamäki/Markus Saaristo)
- Psyykkinen 2 (Dionne Pounds)
- Dynaaminen käsipalloharjoitustapahtuma
- Aktiivisen puolustamisen opettaminen pelin ja leikin kautta
- Puolustuksen kansainväliset trendit
Webinaari 2:
Keskiviikko 18.1.2023 klo 17.00-21.00
- Ravinto 1 kulmakivet ja turnaus (Elena Ingman)
- Harjoitettavuus/monipuolinen nousujohteinen harjoittelu 1 (Anne Rikala)
Lähijakso 2:
Pe-Su 17.–19.2.2023. aloitus perjantaina klo 16.00, lopetus sunnuntaina klo 16.00, koko koulutus Kisakallion Urheiluopistolla
- Ravinto 2/Uni ja palautuminen, ravinnon merkitys (Elena Ingman/Anne Rikala)
- Harjoitettavuus/monipuolinen nousujohteinen harjoittelu 2 (Anne Rikala)
- Differentiaalioppiminen
- Hyökkäyspelin kansainväliset trendit
- Hyökkäyspelin opettaminen pelin ja leikin kautta
Mentorointitapahtumat sovitaan osallistuvien valmentajien kesken erikseen.
Kuka voi hakeutua valmennusverkostoon
Haluamme seuroista tavoittaa palkatut valmentajat sekä valmennukseen pitkäjänteisesti panostavat, motivoituneet lasten ja nuorten valmentajat. Toivomme valmentajaverkostoon osallistuvien valmentajien käyneen vähintään Suomen Käsipalloliiton TASO I -koulutuksen, myös muut koulutukset ovat hyvä lisä.
Miten hakea mukaan
Mukaan hakevat valmentajat valikoituvat seurojen ehdotuksesta. Seurat päättävät, ketkä valmentajat seurasta voivat hakea prosessiin mukaan. Mukaan hakevan valmentajan tulee lähettää allekirjoittaneelle CV sekä lyhyt muotoinen hakemus sekä seuran suosituskirje juniorivalmennusverkostoon perusteluineen. Hakemus kevät kaudelle päättyy 31.1.2022
Juniorivalmennusverkoston kustannus
Juniorivalmennusverkoston osallistumiskustannus kevätkaudelle on 170 eur/koulutusviikonloppu. Hinta sisältää Kisakallion täysylläpidon, muuten koulutus on ilmainen.
Laskutus tapahtuu koulutusviikonlopun jälkeen liiton toimesta.
Lisätietoja
Koulutuspäällikkö
Jaakko Horelli
+ 358 40 631 4154
Email jaakko.horelli(at)finnhandball.net