Euroopan Käsipalloliiton ”RINCK” convention -seminaari pidettiin Wienissä
Euroopan Käsipalloliitto (EHF) järjestää kahden vuoden välein valmentajakoulutukseen painottuvan ”RINCK” convention seminaarin, tänä vuonna seminaari järjestettiin Wienissä, Itävallassa. 20-21.2.2019. Seminaariin kokoontui 38 osallistujaa 35 maasta. EHF ”Methods Comiteen” entisen puheenjohtajan Claude Rinckin nimeä kantava seminaari järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2000, Wienissä järjestetty seminaari oli järjestyksessään 11.
EHF:n puheenjohtaja Michael Wiederer avasi seminaarin
Kuva: EHF
Mikä on ”RINCK” sopimus?
”Rinck” sopimus on Euroopan Käsipalloliiton ja sen maaliittojen tekemä yleissopimus käsipallovalmentajien valmentajakoulutuksen standardeista. ”Rinck” sopimuksen tavoite on turvata eurooppalaisen käsipallovalmentajakoulutuksen taso ja yhtenäistää maaliittojen koulutusstandardit vastaamaan toisiaan.
Sopimuksen tavoitteena on koulutusten ja koulutustodistusten vastavuoroinen tunnustaminen allekirjoittajamaiden välillä, eli eurooppalainen valmentajalisenssijärjestelmä.
Vuoden 2019 seminaarin tavoitteena oli tutustuttaa sopimuksen allekirjoittaneet maat uusiin koulutusstandardeihin ja opetussuunnitelmiin seuraavilla osa-alueilla:
- EHF Open Master Coach ja lisesointikurssit
- Kansalliset Master Coach ja lisensointikurssit
- EHF PRO -lisenssi ja EHF-valmennuslisenssi – sujuva siirtyminen vuoteen 2020
- EHF: n ”RINCK” -yleissopimuksen laajentaminen
Helmut Höritsch, EHF:n osaamis- ja verkostoitumiskeskuksen koordinaattori, haastattelee UEFAn koulutuspalveluiden johtajaa Frank K. Ludolphia
Kuva: EHF
Seminaarin ensimmäisen päivän kohokohta oli UEFA: n koulutuspalveluiden johtajan Frank K. Ludolphin pääpuheenvuoro. Ludolph esitteli UEFA: n nykytilannetta, mutta korosti myös, että heidän valmennuksen yleissopimuksessa on vuosien varrella tapahtunut paljon muutoksia.
Esityksessään erottui myös ruohonjuuritason ohjelman ja naisten valmentajien koulutuksen merkitys.
”Mielestäni seminaarin keskeinen viesti oli, että valmentaja on avain. Pätevälle valmentajakoulutukselle pitäisi olla paljon omistautumista”, sanoo Frank K. Ludolph.
Seminaarin ensimmäisenä päivänä nähtiin useampi esitys allekirjoittajamaiden menestyksekkäästi järjestämistä omista kansallisista Master Coach -kursseista, unohtamatta Euroopan Käsipalloliiton järjestämää EHF Master Coach -kurssia.
EHF Master Coach -kurssien merkitystä korostettiin myös siksi, että vuodesta 2020 alkaen kaikkien EHF-päätapahtumien (EHF EURO, EHF Champions League) osallistuvien joukkueiden tulee olla Pro-lisenssinhaltijoiden valmentamia.
Helmut Höritsch, EHF:n osaamis- ja verkostoitumiskeskuksen koordinaattori
Kuva: EHF
”19 vuoden aikana olemme tehneet kovasti töitä saavuttaaksemme tämän vaiheen. Kahden vuoden välein järjestettävä ”RINCK” Convention -seminaari ja maaliittojen sekä EHF:n välinen valmennuskoulutuksen yleissopimus tuo kaikki jäsenliittomme saman sateenvarjon alle. Olemme rakentaneet valmentajakoulutukseen selkeän polun, josta olemme ylpeitä. Olemme vasta toinen lajiliitto Euroopassa, jolla on Euroopan laajuinen valmentajalisenssijärjestelmä.” sanoo Helmut Höritsch, EHF:n osaamis- ja verkostoitumiskeskuksen koordinaattori.
Seminaarin toinen päivä oli varattu ryhmätöille. Osallistujat jaettiin kahteen ryhmään, joissa he jakoivat parhaita käytäntöjä maistaan ja keskustelivat lisensoitujen valmentajien kansallisista tavoitteista, tulevista näkökulmista, kuten kaksoisurasta ja sähköisestä oppimisesta, EHF:n lisenssien eri luokista ja EHF:n asemasta tulevaisuudessa.
EHF ”RINCK” sopimuksen mukainen lisenssijärjestelmä kaudesta 2020/2021 lähtien: