Ukraina arvottiin Suomen miehiä vastaan käsipallon MM-karsinnoissa

Miesten käsipallon MM-karsintojen toisen vaiheen arvonta suoritettiin lauantaina Budapestissa. Karsinnan ensimmäisen osan menestyksellä selvittänyt Suomi saa vastaansa Ukrainan.

Karsinnan toisessa vaiheessa arvonnassa oli mukana 18 joukkuetta, jotka arvottiin yhdeksään ottelupariin, jotka pelataan maaliskuun lopulla. Voittajat etenevät karsinnan viimeiseen vaiheeseen, joka pelataan huhtikuussa. Mikäli Suomi Ukrainan tieltään selvittää, vastaan asettuu huhtikuussa Kroatia.

Edessä on nyt kuitenkin kivikova haaste. Suomi matkaa ensin Ukrainan vieraaksi 16. tai 17. maaliskuuta pelattavaan avausotteluun ja toinen osaottelu pelataan Suomessa 19. tai 20. maaliskuuta.

– Ukraina on kova joukkue ja jos ajattelee mitä muita vaihtoehtoja olisi ollut tarjolla, niin olisimme voineet helpommankin vastustajan ilman muuta saada, päävalmentaja Ola Lindgren totesi tuoreeltaan.

Lindgren otti arvontatuloksen kuitenkin vastaan ennen kaikkea haasteena.

– Meillä on nuori joukkue ja menemme koko ajan eteenpäin. Tällaiset ottelut ovat meille tärkeitä, jotta saamme tuntumaa kovien joukkueitten kohtaamisesta. Lähdemme totta kai tosissamme haastamaan myös Ukrainaa.

Euroopan liiton tiedote:

https://www.eurohandball.com/en/news/en/pairings-revealed-for-next-stage-of-world-championship-qualification/

 

Koko käsipalloliiton historia nyt kaksissa kansissa! Tilaa Pihkassa palloon tai Fäst vid bollen nyt vaivattomasti verkosta.