T98 leirille perjantaina ja taustaryhmän infotilaisuus sunnuntaina

2016.02.04_kuva Tommy ja aurinko

Päävalmentaja Tommy Suoraniemi

Kisakallio kutsuu! T98 joukkue kokoontuu aiemmin julkaistun mukaisesti ensi perjantaina (11.3.) Kisakallion pääoven luona, klo 16:30. Sunnuntaihin klo 17:00:ään asti kestävän leirin aikana joukkueella on mm. kuudet pallotreenit lukuisten muiden aktiviteettien lisäksi.

Tällä kertaa leirillä on myös lisäjännitystä, kun joukkue tapaa ensimmäisen kerran uuden päävalmentajansa Tommy Suoraniemen. Myös kun T98 maajoukkueelta peruuntui aiempi tammikuun leiri, on tämä ensimmäinen leirikeikkamme Kisakalliossa.

Taustaryhmän infotilaisuus
Aika: sunnuntaina 13.3. klo 16:00 – 17:00

Taustaryhmä pitää perinteisen infotilaisuutensa leirin loppupuolella sunnuntaina. Valmentajamme Tommy Suoraniemi käy infotilaisuudessa esittäytymässä ja kertomassa kuulumisensa yhdessä Sebastian Aarnion kanssa. Taustaryhmä esittelee joukkueen lähitulevaisuuden suunnitelmia, leiriaikatauluja ja mm. alustavaa tietoa osallistumisestamme European Open –kilpailuun Göteborgissa heinäkuun alussa.

Tervetuloa kaikki mukaan, niin pelaajien vanhemmat kuin muutkin joukkueestamme ja huipputyttökäsipallosta kiinnostuneet!

Linkkivinkki 1:  Ajo-ohje Kisakallioon

Linkkivinkki 2: Kisakallion esittelysivusto

2015.12.30_kuvituskuva tammikuun leirille (kisakallio päärakennus)

T98 taustaryhmä