T98 kaatoi Latvian selkein luvuin turnauksen päätösottelussa

Voitto Suomelle kirjoitettiin luvuin 28 – 20. Ottelu kulki pitkään tasaisissa merkeissä, Latvian kuitenkin ollessa yhden-kahden maalin johdossa lähes koko ensimmäisen erän. Suomi tasoitti pelin lukemiin 11-11 kahta minuttia ennen erän loppua.
Toisen erän alussa Suomi teki ensimmäisen maalin, eikä sen jälkeen enää luovuttanut johtopaikkaa latvialaisille kertaakaan. Ero pysyi muutamassa maalissa aina toisen erän viimeiselle kympille, jolloin Suomi alkoi kasvattaa hitaasti johtoaan aina lopun 8 maalin eroon. Myös maalivahtipeli onnistui erinomaisesti Latviaa vastaan.

Lopputulos: Latvia – Suomi  20 – 28 (11-11)

Suomen maalintekijät:
Aarnio 9, Jakimova 5, Degerth 4, Lindholm, Nyman 3, Jolkkonen 2, Nyström, Pietiläinen 1.

Suomen parhaan maalintekijän Emman kommentti ottelusta: ”Fiilis oli tosi hyvä, eka puoliaika oli ihan ok mut toisella puoliajalla näytettiin se kuuluisa suomalainen sisu! Kaikki antoi kaikkensa puolustuksessa ja siitä sitten päästiin kontraamaan ja karkaamaan Latvialta”.

Päävalmentaja Gustav ”Gutte” Ahlroosin kommentti turnauksesta ja ottelusta: ”Oli hieno pelata kahta uutta maata, Puolaa ja Latviaa, vastaan ja näin saimme lisäkokemusta kansanvälisistä vastustajista ja pelityyleistä. Hyvin joukkue jaksoi pelata kaikissa otteluissa ensimmäisen erän, mutta ensimmäisissä Puolan ja Liettuan kohtaamisissa ”usko loppui” toisen erän loppupuolella ja vastustajat karkasivat 8 maalin voittoihin 21-29. Latviaa vastaan joukkue jaksoi painaa koko ottelun ja voitto kirjattiin luvuin 28-20″. Yhtenä joukkueen kehittämiskohteena Gutte näkee ns. stressinsietokyvyn, eli kun vastustaja pääsee 3-4 maalin johtoon, tyttöjen pitäisi unohtaa tulostaulu ja jaksaa uskoa tekemiseensä. Nyt ensimmäiset vastustajat pääsivät karkaamaan noihin 8 maalin voittoihin. Otteluun Latviaa vastaan Ahlroos oli tyytyväinen: ”Voittoa lähdettiin hakemaan ja se otettiin!”

Valmentaja Sebastian ”Sebi” Aarnion näkemys ottelusta ja turnauksesta: ”Kolme hyvää ensimäistä erää, mutta kahdessa ensimmäisessä pelissä hyydyttiin vikalla kympillä. Tänään jaksettiin painaa koko 60 minuuttia. Latviaa vastaan varsinkin ns. kakkosketju onnistui erittäin hyvin ja näin avainpelaajamme saivat tärkeää huiliaikaa, että pysyisivät vauhdissa koko pelin ajan”.

Joukkueen Liettuan komennuksella mukana: Suvi Erhovaara, Linnea Eklund, Isabella Paganus, Sofie Lindholm, Aino Pietiläinen, Jenna Alakari, Annina Nyström, Alexandra Karsten, Corinna Jensen, Emma Aarnio, Ingrid Degerth, Ester Pörtfors, Antonia Nyman, Adriana Jakimova, Irina Jolkkonen ja Matilda Luuppala.

Joukkue palaa Suomeen sunnuntain ja maantain välisenä yönä. Seuraavan kerran T98 maajoukkue kutsutaan kasaan joulukuun leirille Solvallaan 4. – 6.12.2015. Valmennusjohto kutsuu tälle leirille pelaajat erikseen ja nimet julkaistaa Käsipalloliiton sivuilla marraskuun aikana.

Hyvä T98!

T98 taustaryhmä

2015 Vilna_liput Latvia-Suomi