T96 Suomi-Sveitsi 29.11. Solvalla 20-26 (10-11)

Nyt on sitten pellit aukaistu!

Ottelun alku oli tasainen. Molemmissa joukkueissa oli hermoilua, ja heitot menivät sinne tänne ja usein ohi tai rimoihin. Sveitsin joukkue oli latautunut, puolusti hyvin ja siirtyikin johtoon jo 10 min kohdalla, jolloin peli oli 2-6 vieraille. Suomen tytöt sinnittelivät kuitenkin kannoilla koko ajan, ja kohta alkoikin hyvä kiri.

Sveitsin kapteeni Shanice Kägi loukkaantui valitettavasti 16 min kohdalla ja joutui jättämään pelin kesken. Tämä ei kuitenkaan Sveitsin joukkuetta paljoakaan heikentänyt. Varsinkin pelaaja nro 9, Zerin Oezcelik, oli koko ajan ja kaikkialla puolustuksessa härnäämässä Suomen tyttöjen hyökkäyspeliä. Sveitsin maalissa pelasi enimmäkseen Andrea Widmer, ja hyvin pelasikin. Suomen tyttöjen heitot menivät alussa monesti ohi tai suoraan päin maalivahtia. Yritystä mennä Sveitsin puolustuksen aukkoihin ”loppuun saakka” ei oikein tahtonut löytyä. Hermoilua nähtiin siis aika paljon. Tauolle mentiin luvuissa 10 -11 vieraiden johtaessa niukasti maalilla. Hyvä ja siisti peli, ei rumia otteita.

094ny

Toisella puoliajalla Suomi pysyi hyvin vauhdissa mukana, ja 36 min kohdalla oltiinkin niukasti johdossa 14-13, tosin se lysti kesti vain minuutin. Siitä eteenpäin edettiin tasaisesti, ja 44 min kohdalla tilanne oli tasan 17-17. Tämän jälkeen Sveitsi karkasi 3 maalin johtoon 17-20, minkä jälkeen Suomi sai vielä ulosajon, ja homma synkkeni entisestään. Tässä se kaula muodostuikin sitten liian isoksi. 54 min kohdalla oli tilanne jo 18-24.

Väsymys painoi Suomen tyttöjen jaloissa. Fyysisesti raskas 3-2-1-puolustus vaati veronsa ottelun lopussa. Sveitsi oli puolestaan koko ottelun läpi käyttänyt 5-1-puolustusta. Tuo 6 maalin etumatka säilyikin sitten loppuun saakka, ja ottelu päättyi 19-26 vieraille.

Sveitsin parhaampana pelaajana palkittiin nro 17, Julie Casartelli. Suomen joukkueesta maalipyssynä toimi hienosti pelannut Emilia Valkamo kuudella maalillaan ja oli siten Suomen paras pelaaja. Charlotta Roos pelasi maalissa hyvin. Jessika Gammals taisteli kolme maalia viivalta ja Anna Jauhiainen pyssytti 3 maalia hänkin omalta oikean takapelaajan tontiltaan.

Suomen maalintekijät: Emilia Valkamo (6), Jessika Gammals (3), Anna Jauhiainen (3), Amanda Salenius (2), Jannica Palmu (1), Elin Sjölund (1), Anniina Nyholm (1), Erica Gustafsson (1) ja Carolina Rehnberg (1), Tove Salokivi(1).

Sveitsin maalintekijät: Annic Dormann (4), Laura Leyss (3), Anja Scherb (3), Julie Casartelli (3), Xenia Hodel (3), Stefanie Albrecht (2), Michelle Schmied (2) ja Shanice Kägi (2).

Ottelun jälkeen Suomen päävalmentaja Petri Väyrynen antoi tunnustuksen Sveitsin hyvin pelanneelle joukkueelle. ”He olivat rohkeita ja nopeita ja monilla oli koko ajan yritystä tunkea Suomen puolustuksen aukkoihin. Puolustivat myös hyvin.” Väyrynen oli selvästi melko tyytyväinen siihen, että Suomi pystyi kuitenkin haastamaan Sveitsin. Sveitsin päävalmentaja Jürgen Fleischmann puolestaan totesi, että ”heidän joukkueensa oli hieman nopeampi kentällä kuin Suomi” ja että ”Suomen puolustus puri paremmin ottelun edetessä”. Huomenna on uusi päivä ja uusi ottelu. Olkoon se meidän tyttöjen päivä.

Kiitos kaikille järjestäjille ja kahvion äideille!

Suomen joukkue: Roos (mv), Palmu, Böckelman, Sjölund, Gammals, Salo, Valkamo, Nyholm, Gustafsson, Salenius, Salokivi, Back( mv), Gustafsson, Jauhiainen ja Rehnberg.

Joukkueenjohto: Petri Väyrynen ja Michaela Böckelman. Penkillä myös Karin Andersen Aas ja Vanja Raclic.

Vieraiden joukkue: Kägi, Muntwyler, Dormann, Schmied, Oezcelik, Widmer (mv), Leyss, Albrecht, Scherb, Schüpbach, Casartelli, Amrein, Merkofer, Hodel ja Zimmermann.

Joukkueenjohto: Jürgen Fleischmann ja Werner Bösch. Penkillä myös maalivahtivalmentaja Martina Lanz ja fysio Romy Bachmann