Suomen naiset valmistautuvat seuraaviin karsintaotteluihin

Valmistautuminen keskiviikon karsintaottelua varten on alkanut hyvin. Tempo harjoituksissa on kova ja tavoitteet vielä korkeammalla kuin viime ottelussa. Joukkue on taas valmis taistelemaan jokaisesta maalista ja onnistumisesta, näitä pelejä on odotettu.

EM-karsintojen ensimmäisellä kierroksella lokakuussa Suomi pelasi ensimmäisen ottelun juuri Islantia vastaan. Islanti voitti kotikentällä luvuin 34-18. Ottelu opetti paljon, kuten kaikki kohtaamiset kovia maita vastaan. Toisessa karsintaottelussa Suomi sai kotona kokea miltä tuntuu pelata uuden yleisöennätyksen edessä ja pelaajat onnistuivat herättämään todellisen yleisöriemun omalla rohkealla pelillä sekä fighting spiritillä.

bigo_8765rs

Nyt on otettu iso askel eteenpäin lokakuun ensimmäisestä pelistä ja Suomen joukkueella on alla neljä kovaa EM-karsintapeliä. Suomi ja Italia kohtasivat toukokuussa kahdessa tasaisessa harjoituspelissä Solvallassa. Maajoukkue on myös harjoitellut säännöllisesti yhdessä käsipallokauden päätyttyä.

Suomen joukkue kokoontui maanantaina Solvallaan, jossa asuvat ja valmistautuvat yhdessä keskiviikon peliin. Naiset ovat harjoitelleet kahdesti päivässä Solvallassa sekä Karjaalla. Yhteispeli ja joukkuehenki ovat nyt kohdallaan, samoin vauhti ja tahto. Fighting spirit on ehdottomasti löytynyt ja pelaajat ovat valmiita näyttämään osaamistaan.

DSC_7187ers[1]

Joukkue on kehittynyt erittäin paljon kaikilla osa-alueilla vuosien varrella ja ansaitsee kaiken tuen mikä on saatavilla kotiyleisöltä EM-karsintojen viimeisessä kotipelissä. Tähän asti kotiyleisö onkin ollut erittäin mahtava, se 7. kenttäpelaaja. Myös keskiviikkona tukea ja kannustusta tarvitaan.

Suomen naiset lupaavat ottelun, jossa pelataan suurella käsipallosydämellä.

Lämpimästi tervetuloa Karjaan SISU Areenalle keskiviikkona 11.6.2014.

Suomi – Islanti klo 19.00.