Naisten maajoukkue ei osallistu MM-karsintoihin

Hallitus on kokouksessaan käsitellyt naisten maajoukkueen ilmoittamista MM-karsintoihin.

Hallitus päätti että nykyisessä taloudellisessa tilanteessa ei liitolla ole varaa ilmoittaa joukkuetta MM-karsintaan, jotka pelataan vielä tämän kuluvan vuoden syksyllä. Naiset osallistuvat tänä vuonna EM-karsintoihin ja viimeiset ottelut pelataan tulevana keskiviikkona ja sunnuntaina.

 

Karsintasysteemi on muuttunut poisjääneiden maiden lukumäärän ollessa suuri: karsintoja pelataan Round-robin -pelisysteemillä (1 ottelu kotona, 1 vieraissa). Tämä pelisysteemi rasittaa taloutta kovalla kädellä. Käynnissä olevat EM-karsinnat tulevat maksamaan n. 120K ja syksyllä pelattavat karsinnat olisivat kasvattaneet menoja vielä n. 100K.

MM-karsintojen tilalle haetaan naisten maajoukkueelle vastustajia kv. viikoille esim. neljän maan turnauksen muodossa, lisäksi kutsuja muihin maihin on myös jo tullut pelaamaan kuten esim. Italia ja Färsaaret.

Kuluva vuosi on liitolle erittäin raskas ja taloutta rasittaa vielä edelliset tappiolliset vuodet. Samasta syystä ei poikien P94 maajoukkuetta ilmoiteta MM-karsintoihin. Tavoitteena on kuitenkin tervehdyttää talous lähivuosien aikana.

1 Vastaa
  1. jarze says:

    Surullista tällainen.
    Mutta miten ihmeessä niistä tuollaiset kulut tulee?

Kommentointi on suljettu.