Miesten MM-karsintaottelut Ukrainaa vastaan peruutettu

Euroopan käsipalloliitto EHF ilmoitti keskiviikkona päätöksestä peruuttaa Suomen ja Ukrainan väliset MM-karsintaottelut. Ottelut oli määrä pelata ensi viikon lopulla.

Jo aiemmin EHF päätti, että Ukrainan tilanteen takia molemmat MM-karsinnan toisen vaiheen ottelut pelataan Suomessa, mutta kriisin jatkuessa ja pahentuessa Ukrainan joukkueen pelaamista ei nähty enää mahdolliseksi ja ottelut peruttiin näin ollen kokonaan.

– Meidän käsityksemme mukaan otteluita ei voida aikataulusyistä pelata lainkaan ja etenemme MM-karsinnan seuraavaan vaiheeseen, jossa vastaan huhtikuussa asettuu Kroatia, Käsipalloliiton toiminnanjohtaja Päivi Mitrunen sanoo.

– Tämä on todella valitettava, mutta myös odotettu päätös. Ukrainan tilanne on niin vakava, että käsipallo ei ole nyt pelaajillakaan varmasti päällimmäisenä mielessä. Emme tietysti olisi halunneet päästä jatkoon karsinnassa tällä tavoin. Toivomme tilanteen Ukrainassa rauhoittuvan ja että voisimme tuonnempana kohdata Ukrainan joukkueen, jonka ei tarvitse taistella muusta kuin voitosta käsipallokentällä.

Suomen joukkue kokoontuu joka tapauksessa suunnitellusti leirille Kisakallioon ensi viikon alussa ja aloittaa sen myötä valmistautumisen Kroatian kohtaamiseen.

Jo aiemmin EHF päätti Venäjän ja Valko-Venäjän sulkemisesta niin maajoukkue- kuin seurajoukkuekilpailuista ja tämän päätöksen myötä Valko-Venäjää vastaan MM-karsinnoissa arvottu Färsaaret etenee Suomen tavoin karsinnan seuraavaan vaiheeseen ilman otteluita. Lisäksi Slovakian ja Belgian välisten karsintaotteluiden voittaja etenee seuraavasta vaiheesta automaattisesti jatkoon, koska vastassa olisi ollut suoraan karsinnan kakkosvaiheen toiseen osaan päässyt Venäjä.