Liettua tuo Suomeen kokeneen joukkueen – päävalmentaja povaa tasaisia otteluita
Liettuan maajoukkueen päävalmentaja Gintaras Savukynas tuntee suomalaisen käsipallon hyvin valmennettuaan muutama vuosi sitten Riihimäen Cocksin EHF Champions Leagueen ja kolmeen peräkkäiseen Suomen mestaruuteen. Kokenut valmentaja on käynyt seuratasolla Suomen lisäksi Islannissa, Sveitsissä, Norjassa, Valko-Venäjällä ja Ukrainassa. Nyt edessä on uusi kokemus, Qatar.
– Valmentajan elämä on sellaista. Koskaan ei tiedä, missä on seuraava pysäkki, hän toteaa.
Savukynas ei itse pysty osallistumaan torstain MM-karsintaotteluun, joten Liettuan joukkuetta johtaa ottelussa toinen Gintaras, sukunimeltään Paskevicius. Se ei kuitenkaan vaikuta joukkueen valmistautumiseen. Savukynas kuitenkin korostaa, että joukkueen on oltava parhaimmillaan menestyäkseen Suomen joukkuetta vastaan.
– Valmistautuminen on tehty huolella. Joukkueemme kokoontui maanantaina ja matkustaa keskiviikkona Vantaalle 18 pelaajan voimin.
Savukynasin mukaan suurin osa MM-karsinnan tässä vaiheessa olevista joukkueista on tasaväkisiä. Suomella on vakiintunut pelaajaryhmä ja useiden vuosien jatkuva työ valmentaja Ola Lindgrenin kanssa, mikä tekee siitä vaikean vastustajan.
– Suomen avainpelaajilla on kansainvälistä kokemusta muun muassa Bundesliigasta ja Ruotsista, ja he ovat jo vuosia pelanneet maajoukkueessa yhdessä. Max Granlund, MM-karsintojen maalintekijätilastoa johtava Benjamin Helander ja Mikael Mäkelä ovat todellisia johtajia, jotka vetävät joukkuettaan eteenpäin.
Suomen kokoonpano on hieman muuttunut pelien lähestyessä, ja sama tilanne on myös Liettualla.
– Valitettavasti loukkaantumiset kuuluvat urheiluun. Meiltä puuttuu Suomea vastaan useita tärkeitä pelaajia, kuten kokenut ja kookas sentteri Jonas Truchanovicius, joka kärsi syksyllä vakavan loukkaantumisen pelatessaan Stuttgartin joukkueessa. Loukkaantumisten vuoksi poissa ovat myös meille tärkeät laiturit Mykolas Lapiniauskas, Deividas Jovaisas ja Tadas Rasakevicius. Heidän tilalleen kutsuimme muutamia nuoria pelaajia, jotka edustivat menestyksekkäästi Liettuaa joulukuun kansainvälisessä turnauksessa Ludzassa Latviassa.
Liettuan joukkueessa on kokemusta aiemmin Espanjan liigassa ja Bundesliigassa pelanneilta pelaajilta. Esimerkiksi Aidenas Malasinskas, joka on pelannut 105 maaottelua ja heittänyt 494 maalia, pelaa tällä hetkellä Romaniassa Buzaussa. Vasempana pakkina pelaa Ranskan liigan AIX PAUCin Gerdas Babarskas. Suomalaiselle yleisölle tuttu maalivahti Giedrius Morkunas, joka valittiin kaudella 2018/19 SM-liigan parhaaksi maalivahdiksi, on myös mukana.
Liettua pääsi MM-karsinnoissa suoraan tähän vaiheeseen. Suomi pudotti ensimmäisessä vaiheessa viime marraskuussa Iso-Britannian. Otteluparin voittaja etenee toukokuussa pelattavaan karsinnan viimeiseen vaiheeseen Unkaria vastaan. MM-kisat pelataan tammikuussa 2025 Norjassa, Tanskassa ja Kroatiassa. Kisoihin on isäntämaiden lisäksi selvinneet myös Ranska, Saksa ja Ruotsi.