Miesten maajoukkue valmiina Espanjan kohtaamiseen
Miesten maajoukkue jatkaa komeasti alkanutta EM-jatkokarsintaa lauantaina, kun Folksam Arenalle Siuntioon saapuu vieraaksi lohkon ykkössuosikki Espanja.
Suomi avasi karsintalohkon hienolla vierasvoitolla Itävallasta keskiviikkona, mutta nyt katseet on suunnattu jo lauantaille.
– Kaikki on sujunut hyvin. Pari pelaajaa oli perjantaiaamun harjoituksista sivussa, mutta mitään sellaista ei ole joka lauantain pelaamiseen vaikuttaisi. Nyt keskitytään jo kokonaan Espanja-peliin, päävalmentaja Kaj Kekki totesi perjantaiaamupäivän harjoitusten jälkeen.
Kuten Itävalta-ottelun alla myös nyt Suomi on keskittynyt tyystin omaan pelaamiseensa.
– Tämän koko viikon teema on oma pelimme, emme katsoneet ennakkoon Itävallan pelaamista emmekä katso myöskään Espanjan pelaamista, Kekki alleviivaa.
– Toki tiedämme sen, ettei vastus ainakaan helpotu keskiviikosta.
Kekki painottaa, että Itävalta-voitto ei muuttanut alkuperäisiä tavoitteita. Voittoa toki haetaan joka ottelusta, mutta tähtäin on asetettu pidemmälle aikavälille.
– Vuoden 2020 EM-kisojen karsinnat ovat edelleen se meidän iso tavoitteemme.
MM-karsinnat eivät kuitenkaan lauantaina ole mielessä, kun Suomi lähtee tosissaan heittämään kapuloita maailmanluokan vastustajan rattaisiin.
– Siitä lähdemme, että pystymme antamaan kovan vastuksen Espanjalle ja uskon, että joukkue on täysin valmis peliin. Pelaamme nyt kotona ja se on toki pieni etu. Espanja matkustaa tänne – tietysti mekin matkustimme Itävallasta, mutta olemme meille tutuissa ympyröissä, Kekki sanoo ja toivoo kotiedun todella myös näkyvän ja kuuluvan.
– Toivotaan että yleisöä tulee runsaasti ja se myös käyttää ääntään reilusti. Pelaajat tulevat takuuvarmasti antamaan kaikkensa lauantaina ja toivon, että yleisö yltää samaan.
EM-jatkokarsintaottelu Suomi – Espanja lauantaina kello 14.30 Folksam Arenalla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Yle Areenasta.










Suomen Käsipalloliitto
Finlands Handbollförbund
Finnish Handball Federation
Miesten Aktialiiga
Aktia Tulospalvelu
EHF European Cup
EHF Champions League
EHF European League
EHF
EHF Competence Academy
ehfTV
IHF
IHF Education Centre