Miehet kaatuivat taistellen Romanian vieraana
Miesten maajoukkue kärsi sunnuntai-iltana Baia Maressa pelatussa MM-karsintaottelussa tappion Romanialle, mutta taistelutta Suomi ei pisteitä Romanialle antanut. Loppunumerot kirjattiin luvuin 36-29 (19-11) eli Suomi miltei puolitti keskiviikkona kotona kärsityn tappiomarginaalin.
Kotijoukkue Romania otti otteen pelistä heti alusta saakka, mutta Suomi pysyi tuntumassa. Numeroista 8-6 Romania kuitenkin repäisi 15-7:ään ja otti ottelun ohjat tiukasti käsiinsä. Ensimmäisen puoliajan loppu edettiin tasatahtia ja tauolla ero oli samaiset kahdeksan maalia.
Suomi ei kuitenkaan ollut luovuttanut ja tauon jälkeen ero alkoi pian kutistua ja jakson puolivälin lähestyessä eroa oli Romanian hyväksi enää kolme maalia. Tämän jälkeen Romania otti kuitenkin otteen jälleen haltuunsa ja alkoi kasvattaa etumatkaansa.
– Siinä kohtaa näytti ihan hyvältä, aloimme saada vastustajaa kiinni ja ahtaalle. Sitten tuli kokeneemmille pelaajille vähän tyhmiä virheitä ja ero repesi taas, päävalmentaja Kaj Kekki totesi.
– Teknisiä virheitä tuli edelleen liikaa ja menetettiin palloja. Helpoista virheistä vastustaja pääsi nopeisiin vastahyökkäyksiin ja siinä kävi maalivahtia sitten enää vain sääliksi. Asenne ja taistelu kuitenkin olivat kohdallaan ja hyökkäyspelin osalta menimme selvästi eteenpäin edellisotteluun verrattuna. Tehtyjen maalien määrä vieraskentällä on ilman muuta ok.
Suomi jatkaa MM-karsintoja ensi keskiviikkona 13.1., jolloin Vantaan Energia Areenalla vastaan asettuu Italia.
MM-karsintaottelu, Baia Mare:
Romania – Suomi 36-29 (19-11)
Suomen maalintekijät:
Teemu Tamminen 9, Benny Broman 6, Robin Sjöman 4, Richard Sundberg 4, Topias Laine 2, Anton Rémy 2, Fredrik Forss 1, Kristian Jansson 1
Ulosajot:
Romania 5 x 2 min., Suomi 5 x 2 min.
Varoitukset:
Romania 3, Suomi Broman, Sjöman, Modig
http://www.eurohandball.com/wch/men/2017/match/3/020/Romania+-+Finland