WADAn kiellettyjen aineiden ja menetelmien luetteloon pieniä muutoksia 2026
WADAn Kielletyt aineet ja menetelmät urheilussa -luetteloon ei lisätä vuoden 2026 alussa uusia kiellettyjä aineryhmiä, mutta muutokset koskevat joihinkin ryhmiin lisättyjä uusia esimerkkiaineita. Näistä mikään aine ei ole tällä hetkellä markkinoilla Suomessa lääkeaineena. Lisäksi kiellettyihin menetelmiin lisättiin hiilimonoksidin käyttö.
Astman hoidossa käytetyn inhaloitavan salmeterolin sallittuun käyttöön on lisätty uusi rajoitus enimmäisannostukseen. Jatkossa tämän inhaloitavan β2-agonistin maksimiannostus kahdeksan (8) tunnin aikana on 100 mikrogrammaa. Aiemmin käytössä ollut 24 tunnin enimmäisannostus (200 mikrogrammaa) on edelleen voimassa.
– Kiellettyihin menetelmiin on lisätty uutena hiilimonoksidin (CO) annostelu takaisinhengitysjärjestelmän tai -laitteen avulla. Menetelmä on sallittu edelleen diagnostisten tutkimuksien yhteydessä, mutta kielletty kaikissa muissa yhteyksissä, Suomen urheilun eettinen keskus SUEKin lääketieteellinen asiantuntija Pekka Rauhala sanoo.
SUEK päivittää oman KAMU-palvelunsa vuoden 2026 alussa vastaamaan voimassa olevaa Kielletyt aineet ja menetelmät urheilussa -luetteloa. KAMUsta eli Kielletyt Aineet ja Menetelmät Urheilussa -lääkehausta urheilijat voivat tarkistaa, sisältääkö Suomessa myytävä lääkevalmiste kiellettyä lääkeainetta. Urheilijan pitää tarkistaa aina käyttämiensä valmisteiden sallittavuus, koska hän on itse vastuussa siitä, mitä hänen elimistöstään löytyy mahdollisessa dopingtestissä. KAMU-lääkehaku löytyy osoitteesta kamu.suek.fi ja on ladattavissa myös kolmella eri kielellä mobiilisovelluksena.
Lisätietoja:
Susanna Sokka
SUEK – Viestintäpäällikkö
puh: +358407407477
susanna.sokka@suek.fi
Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:n tehtävänä on edistää vastuullista urheilua yhdessä kumppaneidensa kanssa. Keskeisenä osana tätä tehtävää SUEKille on määritelty erityisiä tehtäviä antidopingtoiminnassa, kilpailumanipulaation torjunnassa ja katsomoturvallisuuden ja -viihtyisyyden edistämisessä. SUEK vastaa myös vakavien eettisten rikkomusten tutkinnasta ja kurinpitomääräysten esittämisestä keskitetyssä kurinpitomenettelyssä. Näiden lisäksi SUEK nostaa ajankohtaisia eettisiä ilmiöitä keskusteluihin ja tuottaa niistä tietoa koko yhteisön tueksi.
Tämä viesti on lähetetty SUEKin yhteystietorekisterin kautta, joka koostuu muun muassa järjestöjen ilmoittamista henkilöistä, sidosryhmien henkilöistä ja postituslistoille ilmoittautuneista.
suek.fi | #puhtaastiparas | @SUEK_FINCIS
Lähde: SUEK:n tiedote










Suomen Käsipalloliitto
Finlands Handbollförbund
Finnish Handball Federation
Miesten Aktialiiga
Aktia Tulospalvelu
EHF European Cup
EHF Champions League
EHF European League
EHF
EHF Competence Academy
ehfTV
IHF
IHF Education Centre
