W19 maajoukkue haastamaan huippumaita EM-kisoihin

Suomen W19-ikäluokan maajoukkue selvitti tiensä Montenegrossa heinäkuussa pelattaviin EM-kisoihin. Suomi joutuu kisoissa kovaan testiin, mutta lähtee haastamaan huippumaita ennakkoluulottomasti.

Suomelle arvottiin kova lohko, jossa pelaavat Ruotsi, Serbia ja Sveitsi. Suomi hioi kisakuntoa Liettuassa pelatussa Baltic Cupissa voittaen yhden ottelun ja pelaten kaksi tasapeliä sekä viimeisteli kuvioitaan vielä kotimaan leirillä Kisakalliossa.

– Joukkueessa on todella hyvä tunnelma. Meillä oli hyvä ja nousujohteinen turnaus Liettuassa, jonka jälkeen meillä oli muutaman päivän leiri Kisakalliossa. Molemmat menivät erittäin hyvin ja odotamme turnausta jo innolla, alustaa valmentaja Patrik Johanson, joka ottaa vastuun joukkueen valmennuksesta kun päävalmentaja Sam Kihlstedt joutuu jättämään turnauksen väliin sairastumisen vuoksi.

Suomi on lohkon selkeä altavastaaja, eikä Johanson aseta joukkueelle tulospaineita

– Meillä on lohkossamme kolme Euroopan top10-joukkuetta ja peliesityksemme ovat tärkeämpiä kuin tulokset. Haluan, että pystymme otteluissa parhaimpaamme ja pystymme haastamaan lohkon muut vastustajat. Kukaan ei odota Suomelta mitään, mutta me uskomme itseemme.

– Ruotsi on voittanut viime peleissään Tanskan, Norjan ja kahdesti Unkarin ja Serbia pelasi Ruotsin kanssa samassa lohkossa MM-kisoissa. Sveitsi on puolestaan nouseva käsipallomaa ja on ottanut isoja askeleita eteenpäin viimeisten vuosien aikana. Lohko on kova, mutta samalla inspiroiva ja on hieno mahdollisuus päästä pelaamaan tämän tasoisia joukkueita vastaan.

Suomen tyttöjen maajoukkue pelasi edellisen kerran arvokisoissa vuonna 2002, kun W19-ikäluokan EM-kisat järjestettiin Helsingissä, Kisahallissa.

– Tämä on pelaajillemme iso mahdollisuus päästä kilpailemaan Euroopan parhaita maita vastaan ja näyttää, että vaikka Suomi on pieni käsipallomaa, me pystymme pelaamaan hyvää käsipalloa. Me uskomme mahdollisuuksiimme saada hyviä tuloksia ja osoittamaan taitomme.

Joukkue koki ison takaiskun, kun Emilia Siggberg joutuu jättämään kisat väliin loukkaantumisen vuoksi.

– Emilian poissaolo on tietenkin harmittava asia, sillä hän on yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista. Tämä avaa kuitenkin mahdollisuuden toisille pelaajille nousta esiin.

– Meillä on tasainen joukkue ja kaikki ovat positiivisella mielellä ennen kisoja. Tämä on hieno hetki heidän urallaan ja he tulevat muistamaan nämä kisat lopun elämänsä. Odotamme innolla kisoja, Johanson korostaa.

EM-lopputurnaus pelataan Montenegron Podgoricassa 9.–20.7.

 

Suomen W19 maajoukkue:

Björkenheim-Ajo Tindra, iKasa Balonmano (ESP)

Björkqvist Trine, GrIFK

Eskelin Alva, GrIFK

Heinrichs Cecilia, Dicken

Juvala Linda, HIFK

Kankkonen Olivia, Torslanda HK (SWE)

Keinänen Elsa, Dicken

Lindström Amanda, PIF

Lundqvist Sandra, GrIFK

Lähteenmäki Ella, ESBF (FRA)

Molaug Iris, Oppsal IL (NOR)

Nilsson Venla, Dicken

Rinta-Paavola Vivia, Cocks

Saukkonen Ella, HIFK

Siivonen Freja, PIF

Stedt Stella, Dicken

Von Knorring Corinne, Skuru IK (SWE)

 

Näin seuraat kisoja:

https://www.eurohandball.com/en/news/en/how-to-follow-the-womens-19-ehf-euro-2025/

Suomen 1. peli huomenna keskiviikkona Ruotsia vastaan klo 15:30 Suomen aikaa

https://tulospalvelu.finnhandball.net/